Työpaikka tai koti, ei kai sen niin väliä?

Nyt alkoi muutaman päivän loma, eli työleiri. Sunnuntaina on nimittäin murkun rippijuhlat. Onneksi saa vielä maanantain elpyä juhlista ;) Minä niiiiin tarvitsen lomaa, ja olen selkeästi viettänyt työpaikalla liikaa aikaa. Muruliini työkamu jää lomalle, ja kysyin sitten häneltä milloin hän taas tulee takaisin KOTIIN!! Nyt alan olla todella huolestunut tilastani, oiskohan tähän taas joku lääkitys?? No ei sen puoleen, rippijuhlia järjestäessä koti muistuttaa kyllä vastaavasti työpaikkaa...


Typsy on ollut tämän viikon anoppilassa. Sen kerran kun saimme miehen kanssa olla lauantain ihan kahdestaan, mies todellakin vietti laatuaikaa. Katsoen yksin jalkapalloa KOKO illan. Sunnuntaina sentään kävimme leffassa ja syömässä. Mies aloitti toissapäivänä kesätyöt, johon kuuluu paljon yötyötä, saman katon alla asumisessa on siis pehmeä laskun kausi :)

"Mä osaan itekin pakata!"

Murkku lähti tänään viikoksi riparille. Ilman kalsareita ja sukkia… Unohti sitten sen kassin missä oli alusvaatteita pois laukusta. Ripari on jossain huitsin nevadassa 5 tunnin ajomatkan päässä, ihan ei pääse viemään kalsareita hänelle. Yritin ensin saada häntä kysymään muilta pojilta lainaksi alusvatteita, ei sitten käynyt. Ei käynyt sekään, että olisi itse sanonut ohjaajille. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin itse soittaa papille. Pappi lupasi lainata omiaan murkulle, eli murkku ei satavarmasti puhu minulle loppuvuoteen mitään. (Mikä ei sinällään ole kovinkaan iso muutos nykyiseen ;) Erittäin mukava pappi oli hän. Ja siis täsmennyksenä että oli miespappi, murkun ei sentään tarvitse naisten alkkareita pukea ylleen =) Hieman (paljon) ärsyttää se, että kun eilen yritin auttaa häntä pakkaamisessa, hän oli ihan tuohtunut siitä koska ”hän kyllä osaa pakata omat kamansa”, Jepjep…

No kohta tämä unohtuu, koska saamme moneksi päiväksi ystäväperheen kylään. Heillä on kaksi ihanaa pientä tyttöä, eli tiedossa on hulinaa. Harmillista vaan minulla ei ole kuin yksi lomapäivä, muuta onneksi mies on lomalla tämän viikon. 

Täällä asuu tylsä ja epäreilu äiti

Mieheni on nyt siis 4 vuoden opiskelun jälkeen valmistunut luokan- ja käsityönopettajaksi. Ja pienillä lapsilla on tapana (vielä siinä vaiheessa) ihailla opettajia. Tämä pätee myös tulevaan tokaluokkalaiseemme. Jos hän kysyy jotain ja neuvon eri tavalla kuin isänsä, saan nykyään AINA vakivastauksen: ”Isi tietää ku isi on opettaja. Mä kuuntelen vaan isiä. Mä uskon sitten sua kun sä oot opettaja.” Mitäpä tuohon enää voi sanoa ;)

Typsy on muutenkin nyt täysin isänsä pauloissa. Jos minä komennan typsyä, (mitä muuten saa nykyään tehdä PALJON, koska typsyllä on taas joku uhmavaihe), olen tylsä ja epäreilu. Jos mieheni komentaa typsyä, niin yllätysyllätys, minä olen tylsä ja epäreilu, ei suinkaan mieheni. Typsy kuulemma menee isin kanssa naimisiin, minun ja isin pitää erota. Taitaa olla niin, että miehen poissaolo on hieman myöhentänyt oidipusvaihetta… Täytyy kyllä sanoa, että välillä äitiys on ihan p…..stä ja tekisi mieli lähteä Timbuktuun. Onneksi kuitenkin aina tulee ilta, jolloin typsy kaivautuu kainaloon katsomaan Matkaoppaita tai muuta laadukasta asiaohjelmaa, ja unohdan muuttoaikeet ;)

Eilen oli kahdet ylppärijuhlat, mikä oli tosi kivaa. Kivaa ei vaan ollut siinä vaiheessa kun piti lähteä ekoihin ja tuli taas kauhea vaatekriisi. Ja tällä siis kertaa typsylle. Kyllä hän lopulta itkun ja kiukuttelun jälkeen puki vähän juhlavammat vaatteet päälle, ja minäkin lopetin sen itkemisen ja kiukuttelun. Ja tietysti taas oli minun syy, kun pilasin hänen vaatesuunnitelmansa. Juhlissa oli onneksi kaikilla kivaa. Toisessa juhlissa oli veljeni, jota murkku ihailee yli kaiken, hän oli koko juhlan veljeni varjona. Typsystä taas veljen avovaimo on I-HA-NA, hän on kaunis, hänellä on ihanat vaatteet, kengät ja kynnet, ihana ääni ja hän tuoksuukin niiiiiiiiiiin hyvälle. Eli hän on kaikkea muuta kuin tämä tylsä ja epäreilu äiti on… *huokaus*

Ps. Isi on muuten vielä tosi vahvakin. Tietysti.

Murkkuiän oireita

Tiedättekö mitä tytöille tapahtuu kun murrosikä alkaa? No tytöillä alkaa tietysti JUOKSU! Näin vastasi kaverin ala-asteikäinen poika, kun kaveri kuulusteli kokeeseen. Varmaan on sanomattakin selvää, että heillä on koiria =)

Pienen ihmisen pienet ärsytykset

Kun on pieni ihminen, pienet asiatkin saavat ärsyyntymään… Aamulla on AINA kiire kun lähtee töihin. Pitäisi päästä lähtemään ajoissa ennen pahimpia ruuhkia. Ruuhkassa matka Klaukkalasta Tapiolaan kestää ziljoona tuntia, ja sitä ei minun hermot kestä. Mikään ei ole pahempaa kuin autoletkassa köröttely 10 km/h. Siksi kierrän ainakin kotiin tullessa pikku teitä pitkin. Ja onneksi on ihana työnantaja, joka antaa tehdä kaksi etätyöpäivää viikossa.

Tänään lähdin ajoissa töihin. En löytänyt (eli en jaksanut etsiä:) miehen jäljiltä sitä auton avainta jossa on keskuslukitus. No ei haitannut, otin vara-avaimen, jossa ei ole keskuslukitusta, mutta jolla saa yhden ovi auki, se riittää. Tai niin luulin. Autossa ei ollut bensaa, no ei sekään haitannut, Klaukkalan keskustassa muutaman kilometrin päässä on useita tankkausasemia. Ajoin tankille, jouduin jonottamaan, mutta sekään ei haitannut, koska ei ollut kiire. Vielä.  Ajoin vuorollani tankille ja menin avaamaan bensatankin luukkua. Joka ei auennut ilman sitä pirun keskuslukitusavainta! Silloin alkoi ottamaan pannuun. Ankarasti. Kihisten ajoin kotiin kaivelemaan miehen taskuista avainta, joka onneksi löytyi. Mutta siinä vaiheessa peli oli jo menetetty….

Tankkaukseen liittyy muutenkin aina jännitysmomentti, koska toiseen autoon menee bensaa ja toiseen dieseliä. Pitää olla todella tarkkana että laittaa oikeaa löpöä oikeaan autoon. Ja se vaatii ihan liikaa ajattelua! Onneksi toisessa autossa bensatankin korkki on kiinni luukussa. Muutaman kerran on ajamaan lähtiessä korkki jäänyt katolle ja hävinnyt sen siliän tien. Kerran niin on käynyt pissapojankin korkille. Siis jollekin minun kaverille, ei TIETENKÄÄN minulle, koska EI KUKAAN voi olla niin dorka ettei opi kerrasta…

Minä olen muutenkin ihan onneton autojen kanssa. Kerran kun nostin pyyhintä ylös että pääsen raaputtamaan ikkunaa, pyyhkijä jäi käteen. Paniikki iski saman tien! Paria naapurin ukkoa hätyyttelin auttamaan, mutta he eivät osanneet (viitsineet) auttaa, kolmas naapurin mies pelasti neidon pulasta. Auton varaosaliikkeet taas ovat helvetillinen miehinen keksintö joka on kehitetty pilaamaan naisten mielenterveys ja viemään viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet, siitä olenkin jo aiemmin kirjoittanut. Hyvin ovat ainakin minun kohdalla onnistuneet.

Ulkoilua ja punkkeilua

Yksi ehdoton plussa nykyisessä asuinpaikassa on luonnon läheisyys. Nyt on tullut ihana uusi reitti lisää, kun kunta on tehnyt pellon keskelle Vantaanjoen varteen ulkoilureitin joka vie Klaukkalan keskustan tuntumaan. Ja kyllä, Klaukkalassa on ihan OIKEA keskusta kauppakeskittymineen. Siellä on jopa kerrostaloja. Ja lampaita kerrostalojen takana, mutta ei siitä sen enempää…

Itse tykkään samoilla myös lähimetsissä koiran kanssa, talomme takaa lähtee polkuja metsään. Mutta… Kesällä en viitsi mennä metsään tappajaeläinten takia. Ja en nyt tarkoita koiraa suurempia eläimiä (vaikka saankin itseni aina hepulin partaalle jos läheltä kuuluu epämääräisiä rasahduksia) tai käärmeitä, joita tiedän metsässä olevan, vaan PUNKKEJA. Mä. vihaan. niitä. Koirasta niitä aina löytyy, meistä ihmisistä ei ole vielä löytynyt, mutta kaipa se on vaan ajan kysymys. (Ja nyt ei kukaan sitten tule romuttamaan kuvitelmiani, että pellon laidalla joen varressa punkkeja ei tietenkään ole…) Siis miksi tuollaisia vaarallisia tauteja levittäviä öttiäisiä pitää olla?? Ne eivät takuulla ole mikään ravintoketjun osa. Ja ne ovat vielä pirullisen ovelia, kun ne pureutuvat kohteeseensa, ne puuduttavat paikan ettei puremaa huomaa. Sen huomaa vasta sitten kun punkille on kasvanut pienen melonin kokoinen takapää kun se on imenyt uhrinsa kuiviin. YÖK! Koiraraukalta löytyi kerran punkki korvan sisältä. Eikä taitaisi auttaa vaikka muuttaisi Utsjoelle, punkkien salajuoni Suomen valloittamiseksi on sujunut tehokkaasti niiden levitessä koko ajan laajemmalle. Siis kysyn vaan miksei puolustusvoimat ole reagoinut tähän invaasioon???

Sänkykriisi

Mies on palannut kotiin, mikä tarkoittaa miehen lisäksi JÄRKYTTÄVÄÄ tavaramäärää! Neljän vuoden aikana yksiöönkin kerkiää kerääntyä tavaraa, kaikkea astioista sohvaan… Meillä on siis kotona aivan hirveä kaaos, kun yritetään (epätoivoisesti) mahduttaa yksiötä meille. Se hyvä puoli tässä on, että on joutunut laittamaan kierrätykseen todella paljon vanhaa tavaraa. Huutonetissä on esim. lastensänky myynnissä. Tosin en uskalla edes ajatella mitä mies on taas ”siivonnut”, viimeksi kun muutettiin tähän nykyiseen asuntoon, muuton yhteydessä oli ”siivottu” minun käsilaukkuja! Siis niin kardinaalimunaus ettei pahemmasta väliä! Ja sanomattakin on selvää, että käyn edelleen psykiatrilla hoidattamassa traumaani tietyn vaaleanpunaisen käsilaukun ”siivoamisesta”.

Murkku sai itselleen miehen opiskelijakämpässä olleen hieman leveämmän sängyn. Mihin ei muuten todellakaan ole kenelläkään naikkosella asiaa ennen kuin murkku on 30-vuotias. Jos vielä silloinkaan. Typsy taas sai murkun vanhan sängyn, typsy oli odottanut sitä kuin kuuta nousevaa. Mutta… Kun typsy sai sänkynsä eilen, KAIKKI oli huonosti. Siis ziisus mikä valitusvirsi alkoi! ”Nää lakanat ja tyynyliina on ihan rumia, ne pitää vaihtaa huomenna! Tää tyyny on ihan huano! Tää patja on ihan kauheen kova, ei tässä pysty nukkumaan! Miks tää uus peitto ei ole viilee??!!” (…peitto ja tyyny viskataan nurkkaan… hetken kuluttua tyyny on jotenkin kummasti kuitenkin eksynyt pään alle ja peitto päälle…) ”Siis tää peitto ei ees lämmitä, tää on ihan huano!!!” Taisi kuitenkin tulla vähän ikävä vanhaa, turvallista ja pientä sänkyä =) Tai sitten me vanhemmat vaan ollaan niiiiiiiin huonoja tässäkin ;)

Sänky myynnissä. Siis tuo isompi =)

Erään aikakauden loppu

Murkku pilasi minun ja isänsä elämän. Se itsekäs nulikka nimittäin halusi lopettaa amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen! Eikä yhtään ajatellut meidän tunteita, snift… Sinne meni NFL ziljoonat ja meidän eläkeasunto Epsanjassa.

Oli hän siitä puhunut jo jonkun aikaa, mistään päähänpistosta ei ollut kyse. Yritimme kaikin tavoin kannustaa (painostaa…?) jatkamaan, mutta kun ei niin ei. Pakottaakaan ei voi. Tai voisi, mutta se ei olisi kenellekään kivaa. Ja ehkä näin innostus joskus vielä iskee uudestaan kun ei ole tarvinnut (ainakaan aina :) mennä pakotettuna harrastamaan. Valkutkin olivat ihanan ymmärtäväisiä ja jättivät oven auki jos hän haluaa palata.

Oli oikeasti aika iso ylläri että kuinka haikea ja surullinen olo itselle tuli. Tuntui että me vanhemmatkin kuuluimme ”Roosters-perheeseen”, ja yhteishenki vanhempien keskuudessa oli hyvä. Eikä kentän laidalla ollut ikinä huutavia ja räyhääviä valmentajia, he saivat nuorten kunnioituksen ja panostuksen ihan muilla keinoin.  

Vaikka olen monesti kironnut kun on joutunut suoraan töistä ajamaan tuhatta ja sataa kotiin hakemaan lapset ja syödä autossa matkalla harkkoihin, niin nyt on piru vie sitäkin ikävä! Ja on ikävä hyödynnettyä harkka-aikaa. Oli ihanaa käydä koiran kanssa kävelyllä muuallakin kuin miljoonaan kertaan kolutuilla tutuilla teillä. Tai käydä typsyn kanssa Mäkelänrinteen uimakeskuksessa uimassa tai lähellä olevissa leikkipuistoissa, syömässä gourmetateria idyllisessä ja rauhaa huokuvassa ympäristössä (Pasilan aseman Hesessä), jutella muiden vanhempien kanssa tai vain istua hiljaa paikoillaan ja seurata harkkoja. Niin suruinen, niin suruinen olen ma. 

Hyvää äitienpäivää

Minun suloinen typsyni ole herännyt ennen minua ja tehnyt minulle kaksi voileipää. Korostan tässä kohdin sanaa VOI koska ne oli todella antaumuksella voideltu (onneksi sentään margariinilla =) Lisäksi hän oli tehnyt minulle koulussa lahjan, kuva siitä on alhaalla. Kuka arvaa ekana mikä se on? Siinä on käytetty naulojen lyömiseen sitä ”saharaa”, mistä typsy pari päivää sitten tohkeissaan kertoi =) Kortissa oli teksti, josta en oikein tiedä ilahdunko vai rupeanko itkemään: ”Rakastan sua koska raivoat. Parasta sinussa on kun pelaat. Toivon että sä tuut joskus mun kanssa puistoon. Hyvää päivää.” Siis joka ikisestä lauseesta (paitsi ”hyvää päivää”) syyllistyn! Ja for the record, en minä raivoa, typsy kokee että hänelle raivotaan jos sanoo tiukasti. Mitä joutuu nykyään tekemään aika usein, ilmassa on kevätväsymystä ja armotonta kiukuttelua joka asiasta. Ja tällä kertaa siis typsyllä.

Murkku ja mies ovat todella panostaneet äitienpäivään, murkku nukkuu ja mies on Raumalla. No miehellä on hyvä syy olla siellä, eilen oli valmistujaisjuhla ja huomenna on kypsyyskoe. Riippuu vähän mitä kypsyyttä siinä mitataan, että läpäiseekö mies sen =) Minun neljän vuoden yh-arki on siis OHI! Ja saas nähdä onko tämä avioliittokin kohta ohi kun asutaankin taas koko ajan saman katon alla ;) Meidän piti myös mennä viikonlopuksi Köyliöön, mutten ole vielä siinä kunnossa että olisin jaksanut lähteä.

Loppupäivän suunnitelmat ovatkin sitten selvät, ensin kierin tuhkassa ja sitten menen hukuttamaan itseni vessanpönttöön, sen jälkeen menen pelaamaan ja leikkipuistoon typsyn kanssa =)

Hyvää äitienpäivää kaikille ihanille äideille ja mummeille <3

Huonoja oloja ja hyviä tuureja

Taas on näemmä tullut vähän taukoa kirjoittamisessa. Kun ei ole hyvä olo, ajatus ei kulje. Siis niinkään vähää kuin yleensä, eli miinuksen puolelle mennään. Iski tulehdus huonoine oloineen ja sahaavine kuumeineen, nyt on vielä useampi päivä syötävä 2 eri antibioottia. Tänään piti olla eka työpäivä, uusi yritys maanantaina =)

Tänään manasin naamakirjassa että kun on vähän parempi olo niin alkaa tylsistyä. Ne osoittautuivat viimeiseksi kuuluisiksi sanoiksi, samaan tyyliin kuin ”onpas lihavalla sedällä ruma mopo ja nahkaliivi”.  Nimittäin tylsyys loppui äkkiä kun typsy tuli koulusta, silmän alunen mustana ja ruhjeilla ja maha kipeänä. Oli juossut kaverin kanssa, jalat olivat sotkeutuneet ja molemmat olivat kaatuneet, typsy suoraan eteen päin. Typsyn kertoman mukaan hän "nukahti hetkeksi ja näki unia, sitten ope herätti". Meille ei oltu ilmoitettu koulusta mitään, opettaja ei varmaan ollut tajunnut että typsy oli mennyt hetkeksi tajuttomaksi. Käytiin tietysti lääkärillä, mutta taidettiin selvitä säikähdyksellä.

Täytyy taas kehua paikallisia terveysasemia, hienosti päästiin lähimpään heti näyttämään typsyä ja kun sieltä mentiin kirkonkylään, ei sielläkään tarvinnut kauaa odottaa. Eilen kyllä kirosin rankasti kun menin laboratorioon klo 8, sisällä oli nro 2, sama numero oli edelleen kun lähdin 20 minuuttia myöhemmin. Minulla oli nro 25... Lähdin minut leikanneeseen sairaalaan ja takuulla säästin aikaa. Kärsivällisyys(kään) ei ole hyveeni =)

Automatkalla typsy kirvoitti taas hyvät (tukahdetut) naurut kun selitti tohkeissaan, että hän oli koulussa lyönyt nauloja saharalla =) On kuulemma tehnyt äitienpäivälahjaa, odotan TODELLA mielenkiinnolla mitä sieltä tulee ;)

Keski-iän merkkejä ilmassa

Olen huolestuneena laittanut merkille selviä keski-iän merkkejä itsessäni. Oiskohan niihinkin joku lääkitys? ;)

Vaikka voisi aamulla nukkua pitkään, herään puoli kasilta (viimeistään).

Kun sitten nousee ylös, ei se tapahdukaan hyppäämällä reippaasti ja iloisesti sängystä, selkää pitää ensin herätellä.

Käännän radiokanavaa vaikka olisi kuinka hyvä biisi soimassa, että kuulen uutiset.

ISKELMÄradiosta tulee itse asiassa tosi hyvää musiikkia ja ohjelmaa (juu tiedän, tämä on TOSI paha!).

Olen harkinnut että pitäisi mennä marja- ja sienimetsään keräämään luonnon satoa. ONNEKSI tämä on sentään jäänyt harkinnan asteelle! Vielä…

Haaveilen melkein (HUOM! MELKEIN!) enemmän pikku kasvimaasta kuin ihanista kengistä ja laukuista.

Typsyni on kysynyt mm. onko minun lapsuudessani ollut paperia, leluja ja sähköä. Olen traumatisoinut hänet kertomalla C-kaseteista, tavallisista puhelimista ja telkkarin kahdesta kanavasta.

Hiuksia ei värjää sen takia että haluaa kivan värin ja kiillon niihin, vaan sen takia että pitää piilottaa ekat harmaat jouhet. Ja kun puhun jouhista, tarkoitan nimeen omaan niitä. Niistä olisi moni hevonenkin kateellinen.

Työterveyshuolto on kutsunut ensimmäiseen ikälopputarkastukseen.

Sen sijaan että aika menisi omiin harrastuksiin, aika menee siihen että kuskaat lapsia harrastuksiin.

Ruoka ja nukkuminen nousevat koko ajan ylemmäs elämän pikku nautintojen ranking-listalla.

Lomakohdetta ei valitse sen mukaan missä on kovimmat bailut vaan sen mukaan että kohteessa on oikeastikin jotain nähtävyyksiä. Hotellia ei valitse sen mukaan että se on lähellä menomestoja vaan sen mukaan että siinä ilmastointi eivätkä kadun äänet häiritse unta.

Missit ja uudet artistit eivät ole ihastuksen ja ihailun kohde, vaan lapsia. Jotka siis kirjaimellisesti voisivat olla omia.

Keskustelee miehensä kanssa siitä kun ensimmäinen lapsi muutaman vuoden kuluttua lentää pesästä. Ja tämä menee vielä pahemmaksi, keskustelee miehensä kanssa mitä sitten tehdään kun jäädään eläkkeelle. (Sikäli mikäli silloin enää on mitään vanhuuseläkettä…)

Ja ennen kaikkea saa itsensä aina vaan useammin kiinni aloittamassa lausetta näillä kirotuilla sanoilla: ”Kun mä olin nuori, niin….”

Keski-ikäisyyden virallinen määritelmä:

Sen sijaan että kampaat hiuksesi, ryhdyt “järjestelemään” niitä.

-Herbert I. Kavet-

Kohduton vaan ei lohduton =))

Enpä olekaan vähään aikaan päivittänyt blögiä, ollut kaikkea muuta. Kuten pääsiäisen viettoa, yrjötautia koko perheellä (pikkuisen räjähtävä startti tuli kesää vasten painonpudotukseen, en silti suosittele tätä luonnon detox-kuuria kellekään ;) ja ennen kaikkea oli THE leikkaus. Nyt minusta sitten tuli se maho lehmä. Minulla piti olla kohdunpoistoleikkaus jo joulukuussa, mutta se peruuntui flunssan ja astman takia. Silloin kipuilin asian suhteen enemmänkin, mutta nyt oloni oli täydellisen rauhallinen, halusin leikkaukseen ja tuli varmuus että kolmatta lasta en enää halua. Nyt on kohtu kirjaimellisesti halkaistu, viipaloitu ja otettu ulos =) Ja hyvä niin! En varmaan vielä edes täysin tajua kuinka paljon tämä helpottaa elämääni. Ainoa huono puoli on se, että jos työpaikalla tulee irtisanomisia, voi olla vähän vaikeampaa vakuuttaa työnantaja siitä että on raskaana, että olisi irtisanomisilta turvassa… ;)

En ole paljoakaan ollut sairaalassa, ja täytyy sanoa että on se kyllä mielenkiintoinen maailma. Hoitohenkilökunta oli superystävällistä, ja kaikki meni hienosti. Huoneessani oli kolme muuta naista, ja kolme erilaista leikkaustapaa poistaa kohtu. Yksi naisista kotiutui pian tuloni jälkeen, molemmat kädet kipsissä. Ja kyllä, hän siis oli naistentautien vuodeosastolla operaation takia, mutta sattui yöllä pyörtymään vessassa jolloin toisesta kädestä murtui ranne ja toisesta sormi, lopputuloksena leikkauksen lisäksi siis molemmat kädet kipsissä. Siis vitsi mikä tuuri! Hänen ei paljon kannata pelata lottoa, joutuu vielä maksamaan voittopotit.

Minulta kysyttiin heti mitä on tehty ja miten. Toinen vieruskaverini kertoi että on seurustellut miehensä kanssa 6 vuotta, mutta ”kunnolla” vuoden koska mies jätti vuosi sitten ”tämän jutun” takia perheensä. Mies oli hänen esimiehensä. Siis onko sairaaloissa joku ihan oma etikettinsä ja koodisto puhua? Itse en heti ensimmäisenä ehkä tuollaisia asioita kertoisi. Enkä utelisi toisen sairaushistoriaa. Mikään ei ole muutenkaan siellä yksityistä, lääkärikierron aikana kuulee halusi tai ei toisenkin asiat.  Myös kun vieruskaverin luona kävi sosiaalityöntekijä, tulot ja menot tulivat minullekin selväksi. Siitä käynnistä tuli minulle(kin) paha mieli. Mitä tekee ihminen joka on sairas ja täysin rahaton, ja lääkkeitä pitäisi ostaa? Ja ruokaa. Sossusta hän ei ollut apua saanut. Sairaalan sossu jäi selvittelemään asiaa. Lähtiessäni palasin vielä ja annoin tädille 20 euroa. Ensin en uskaltanut koska hän olisi voinut ottaa sen loukkauksena. Ei onneksi ottanut, sanoin että sitten kun hän saa rahaa auttaa jota kuta muuta tai antaa hyväntekeväisyyteen. Kaikennäköisiä ihmiskohtaloita sitä kerkiää kohtaamaan parin päivän aikana. 

Näitä ei tule ikävä!!!! Never again, pikkuisen vapaa olo! 

Äidin oma pikku läski

Mä. En. Kestä. Typsy on menossa kesällä kunnan järjestämälle 4 päivän leirille, jossa yövytään. Tämän minä kestän, joten kuten. Mietityttää vaan että näinköhän leiri onnistuu ilman suurempia itkuja. Ja typsyllekin voi tulla kova ikävä ;) Hän on nyt puhunut leiristä jo pari kuukautta, on käyty siis pienimuotoinen uuvutustaistelu, jonka siis hävisin =) Onneksi leiri on samassa kunnassa, jos ikävä käy liian kovaksi. Eikä leiriä ole hinnalla pilattu, täysylläpitoineen, yöpymisineen, ohjelmineen, materiaaleineen (askartelupaskartelu) ja matkoineen hinta on vain 90 euroa.

Sitä minä en kestä että typsy meni innoissaan kokeilemaan bikinejä kesän uintia varten. Tuomio oli kova: ”en mä voi näissä mennä kun mun maha näyttää isolta”. Siis ihan oikeasti, typsy on 7-vuotias, ei kiva! Eikä todellakaan ole lihava. Minä olen varonut puheitani laihduttamisesta ja muusta painoon liittyvästä, vaikka itse niiden asioiden kanssa  tuskailen. Mistä nämä ulkonäköpaineet tulevat tuon ikäiselle? Koulusta?

Murkulla ei näitä ongelmia ole, murkku peilailee itseään tyytyväisenä ja suorastaan itseriittoisena =) Eikä hän ole pienenäkään ollut muuta kuin tyytyväinen itseensä. Onko tämä oikeasti sukupuoleen sidottu asia? Vastustan!

Ortoreksinen pappi manasi pahoja henkiä

Typsyn koulussa oli käynyt perjantaina ortodoksipappi. Tosin ensimmäisellä kerralla hengästyttävää ja kiihkeää selostusta puolikorvalla kuunnellessa sai suurin piirtein sellaisen käsityksen, että koulussa on käynyt ortoreksinen pappi, joka on kaavussa tehnyt käsimerkkejä rap-artistien tyyliin manatessaan pahoja henkiä lapsista.

No ihan näin ei sentään ollut käynyt (sen esityksen minäkin olisin kyllä halunnut nähdä!). Koulussa oli käynyt siis ortodoksipappi (typsyn mukaan ortoroksi =), joka oli siunannut lasten koristelemat pajunvitsat käsimerkkejä käyttäen. Kaunis ajatus ja so far so good… Mutta sitten pappi oli päässyt samoille linjoille arkkipiispa Leon kanssa, jonka mielestä virpominen on kerjäämistä ja Mikkelin ortodoksisen srk:n kirkkoherran Johannes Hätisen kanssa, jonka mielestä virpominen on kerjäämistä jos sen tekee noidaksi pukeutuneena. Koulussa ollut pappi ei puhunut varsinaisesti kerjäämisestä, vaan että noidaksi ei saisi pukeutua, koska noidassa on paha henki. Opettaja oli tilaisuuden jälkeen ihan fiksusti selittänyt, että ortodoksit saavat noudattaa omia perinteitään ja olla pukeutumatta noidaksi, me noudatamme omiamme.

On totta, että virpominen ei enää täytä sille alun perin asetettua tavoitetta, joka on itäsuomalainen ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä siunaus. Pajunoksat siunattiin kirkossa lauantain jumalanpalveluksen yhteydessä, jotta niillä voitiin virpoa sukulaisille tai perheenjäsenille palmusunnuntaina. Mutta entä sitten jos ortodoksinen virpomisperinne ja länsisuomalainen pääsiäisnoitaperinne ovat vähän sekoittuneet, kukaan ei ole touhussa vahingoittunut. Me käymme typsyn kanssa muutamilla tutuilla viemässä vitsat, tuntemattomien ovien takana emme käy. Ja siitä tuskin on haittaa kenellekään.  (Kukaan ei ainakaan kehtaa tunnustaa koska olemme kavereita =) Eli huomenna menemme virpomaan ja typsy pukeutuu noidaksi, tai kissaksi, ei se ole niin nokonuukaa. Minä olen jo sen verran noita-akka, etten tarvitse kostyymiä. Ainakin jos mieheltä kysytään ;)

Hyviä ja ei niin hyviä lasten kirjoja

Typsy tykkää lukea, toisin kuin veljensä. Tai velikin lukee, nimittäin Aku Ankkoja. Toivoa kuitenkin ehkä murkun kanssa on, koska mieskin on lukemisen suhteen myöhäisherännäinen. Hän ymmärsi kirjojen maailman koukuttavuuden vasta tavattuaan minut. Itseni lisäksi toin siis tämän(kin) ihanan asian hänen elämäänsä ;) Itse en enää jaksa lukea kirjoja kuin harvakseltaan. Tai jaksaisin kyllä, ja nykyään olisi jo aikaakin, mutta kun en voi. Nimittäin jos luen hyvää kirjaa nukkumaan mennessä, en kerta kaikkiaan pysty lopettamaan sitä. Ja yhdeltä yöllä nukahtaminen on pikkusen huono asia kun pitää herätä puoli kuusi aamulla töihin.  (Mihin voin muuten reklamoida noin aikaisista herätyksistä? Kuluttaja-asiamiehelle? Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen? Äidille? Eläinsuojeluvalvojalle?) Onneksi saan tehdä pari etätyöpäivää viikossa, jolloin saan nukkua puolitoista tuntia pidempään! Jos taas luen kirjoja päivällä tai illalla, tulen vihaiseksi jos minut keskeytetään, ja se taas ei ole reilua lapsille. Eikä miehelle. Eikä naapureille. Eikä koiralle. Eikä lehtimyyjille (muuthan eivät minulle soittele. Paitsi äiti.)

Viimeksi typsyyn ja minuun on tehnyt erityisen vaikutuksen kaksi kirjaa, ”Hurraa Helsinki! ikioma kaupunki” ja ”Riikinkukkotyttö”. "Hurraa Helsinki" on laadukas kuvakirja, jossa on myös paljon mielenkiintoista informaatiota aikuisellekin. Kirja on tehty sen kunniaksi, että Helsinki on tänä vuonna designpääkaupunki. Kirjassa on myös juoni, joka taas oli typsyn mieleen. Kirjassa kerrottiin hieman myös Arabianrannasta, mehän olemme leikitelleet ajatuksella että muuttaisimme esim. juuri Arabianrantaan (emme kuitenkaan sitä tässä vaiheessa tee).

"Riikinkukkotyttö" taas kertoo 7-vuotiaasta tytöstä, joka asuu Tansaniassa. Kirjassa oli kauniita valokuvia, jotka tukivat hyvin tekstiä. Itse pidin siitä, että kirjassa ei todellakaan kauhisteltu oloja tai naisten asemaa, vaan kirja keskittyi arjen kuvaamiseen eikä moralisointiin. Ja hyvää oli myös se, että kirjassa kerrotaan aivan tavallisesta perheestä, joka ei ole köyhä eikä rikas. Erittäin mielenkiintoinen ja asiallinen tietopaketti upposi typsyynkin.

Typsyyn on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen myös ”Yrmy ja Ärmätti”, sen on joutunut lainaamaan kirjastosta useasti. Onneksi typsy osaa jo lukea itse, ettei tätä tarvitse lukea hänelle. Minä voin lukea rimpressasatuja ja tietokirjoja hänelle, kasvava nuori nainen tarvitsee kumpiakin. Ja typsyllekin ne tekevät ihan hyvää. Kirjassa on liikaa kärttyisyyttä ja eritteitä, minä sain kiitos vaan synnytyksissä eritteistä ihan tarpeeksi loppuelämäkseni… Onneksi kirjassa on myös tarina siitä miten kaksi yksinäistä ja hyljeksittyä sielua löytävät toisensa ja saavat kokea ystävyyden.

Typsyyn tehoaa edelleen myös pieruhuumori. Ja siis minuahan se ei naurata yhtään, koska se on niin vulgaaria ja me intellektuellit ihmiset emme katso moista roskaa. (Kirjotinks mä noi vaikeet sanat oikein?) Lajinsa huippua edustavat ”Jurassic fartit”, joita on (onneksi =) tehty useita pätkiä. En suosittele yli 7-vuotiaille. Paitsi itselleni. 

Aarteeni, mummilta saatu lahjaksi v. 1975 (En kyllä tajua miten mummi
tiesi että tyttö on tulossa ja minun nimenkin, koska en TIETYSTI ollut
syntynyt vielä tuolloin. Ihan vaan täsmennyksenä jos joku luulee että olisin muka noin
 vanha. Ja se Ikälopputarkastus -kirjoitus oli minun kaverista tehty.)

Loogista päättelyä

Ystäväni on töissä iltapäiväkerhossa, jossa on pieniä koululaisia. Hänellä on aina ihania tarinoita kerrottavanaan. Nyt pojat olivat kerhossa miettineet mitä eroa on tytöillä ja pojilla. Ystäväni odotti hieman kauhunsekaisin tuntein vastausta. Vastaus olikin hyvin luonnollinen ja täysin järkeenkäypä, poikien pohdinnan tuloksena oli, että nainen on NISÄKÄS ja mies MUNAKAS. No höh, mitäpä muutakaan! Yksi 7 v. tyttö taasen kertoi katsovansa täydellisiä naisia, vaikka se tulee niin myöhään (eikä minusta muutenkaan ole lastenohjelma, mutta minä olenkin vähän rajoittunut =), koska ”aikataulut on kuule ollut nyt päässä vähän sekaisin, kun AIVOTOIMISTO on vähä niinku sekasin!” No ymmärtäähän sen hyvänen aika, eihän sille sitten mitään voi ;)

Lapset ovat kyllä niin ihania, vaikka ne onkin julmetun rasittavia välillä (usein), kyllä niiden kanssa saa nauraa. Ja niillekin vähän nauraa, salaa. Kuten kun typsy tanssii (yrittää tanssia) streetiä hirrrrrveen tosissaan ja omasta mielestään tosi hienosti. Tietysti kehun häntä, vaikka esitys on lähinnä huvittava ja joudun pidättelemään naurua. Tai kun typsy kertoi tohkeissaan että punkkarit jakoivat koulussa nameja. Hän siis tarkoitti penkkarinameja =)


Lopuksi pikku pääsiäiskevennys... Ei ihme että lasten jutut naurattaa minua, kun olen itse niiiiiin julmetun lapsellinen ;)

Vanhempainpakkaus murkun vanhemmalle

Vuoden Mutsi -blogissa oli hauska juttu kirjoittajien kehittämästä äitiyspakkauksesta, jonka saattaa voittaa itselleen. Siitä sain kimmokkeen miettiä vanhempainpakkauksen sisältöä murkun äidille tai isille, mielestäni sellainenkin pakkaus pitäisi ehdottomasti olla. Blogin kirjoittajat ovat myös juuri julkaisseet ”Vuoden mutsi” –kirjan, joka on kaikkea muuta kuin vaaleanpunaista höttöntöttöä vauva-ajasta. Vaikkei siinä hötössäkään mitään pahaa ole, itse taisin siinä lillua typsyn synnyttyä =) Olen kerinnyt kirjaa vasta silmäillä, mutta alku on lupaava, suosittelen. Kirjoittajilla on myös omat huippuhauskat blogit: Salamatkustaja ja Project Mama. Vaikken aina ole samaa mieltä blogikirjoitusten kanssa, nautin silti/siksi kirjoittajien huumorista ja taidosta käyttää kieltä.

Mutta sitten itse asiaan, vanhempainpakkauksen sisältö murkun vanhemmalle:

- alkometri ja pissatestejä. Niitä käytettäisiin siis murkulle, ei äidille (isille voi joskus käyttää, jos tarve vaatii ;) Ja varsinkin silloin niitä käytettäisiin jos murkku sanoo, että "mitään en oo ottanut". Tätä kuulee harvemmin, koska siinä pitää sanoa kokonainen lause.

- robotti, johon on tallennettu tiettyjä pyyntöjä (käskyjä), esim. "pistä takki naulakkoon", "nyt syömään", "siivoa huoneesi" jne. Kolmannen huomautuksen jälkeen alkaisi soimaan nonstopina Matin ja Tepon koko tuotanto niin kauan kunnes pyydetty toiminto on tehty (toimii muuten isillekin).

- lahjakortti murkulle ja vanhemmalle (huom! myös isille, koska karvanaamakin kaipaa hoitoa) kosmetologille + naaman ehostusrasvat (äidin kohdalla mikään rasva ei kyllä enää tehoa, mutta äidillekin tämä illuusion takia)

- vanhemmille matkalahjakortti Roomaan, jonka voisi ottaa käyttöön heti kun siltä tuntuu. Pakko kai tässä olisi olla paluulippukin.

- kortsuja. Ja nämäkin siis taas murkulle, ei vanhemmalle... (Sinkkuvanhempikin voisi varastosta tarvittaessa lainata =)

- punkkupullo. Ja tämä siis vanhemmille (meidän tapauksessa isille, äidille karpaloronkelo =), ei tod murkulle. Tai oikeastaan viinikellari, koska rauhoittavalle siemaukselle (pullolliselle) tulee tarvetta. Usein. 

- autonkuljettaja, joka kuljettaisi murkun harrastuksiin, keskustaan ja leffaan. Ja tarvittaessa äidin ja/tai isin tuulettumaan kavereiden kanssa.

- murkku-suomi sanakirja. Lyhyen version olen jo laatinut typsyn tulevaa murkkuikää silmällä pitäen

- mute-toiminto, kun murkku alkaa angstaamaan murkun voisi hiljentää (tätä voisi käyttää tarvittaessa myös isiinkiin)

- ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: POHJATON LOMPAKKO. Lisäisin sanontaan ”pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet” vielä ”pienet lapset isot kulut, isot lapset vielä isommat kulut”.

Keski-ikäisten neuvolakäynti

Olin tänään ikälopputarkastuksessa, eli työterveyshuollon 40 v. ikäkausitarkastuksessa. Siis IKÄKAUSItarkastus, voi itku. Nyt olen takuulla virallisestikin vanha.

Mielestäni nämä tarkastukset ovat vähän niin kuin neuvolakäyntejä keski-ikäisille (ja vielä vanhemmille eli seniori-ikälopuille). Onneksi ei ole omaa neuvolakorttia, ettei tarvitse nähdä mitä sinne on kirjattu. Varmaankin se olisi jotain tähän tyyliin:

”Terveydenhoitajan tarkastus: 40 v. nainen. Asiakas ei ole ihan pysynyt painokäyrällä, aika pahasti ollaan plussan puolella. Jätettävä ruokavaliosta herkut pois ja syötävä enemmän kasvissoseita. Pituuskäyrä tasainen. Kehitys jäänyt hieman jälkeen ikätasoon nähden. Ottaa kuitenkin hyvin kontaktia ja on iloinen (toim. huom.: ”hymyile niin ne luulee että tajusit”). On ymmärtävinään mistä puhutaan. Näkö hieman heikentynyt, oman kertomansa mukaan joutunut ostamaan Tiimarista + lasit heti 40 v. täytettyään. Myös kuulo hieman heikentynyt, mutta kyse saattaa olla valikoivasta kuulosta. Kertoo että on usein kiukku- ja uhmakohtauksia. Ehdotettu palkitsemistaulun käyttämistä. Kun on ollut koko päivän kiukuttelematta, saa tarran. Kun tarroja on kertynyt 20, saa palkinnon, esim. uuden laukun, hajuveden tai baari-illan kavereiden kanssa. Asiakas nukkuu liian vähän, varataan aika unikouluun. AUDIT-pisteitä sai vain 4, eli selvästikin valehtelee alkoholin käytöstään, varataan kontrolliaika kuukauden päähän. ”

Omituisia puuhia

Olen hieman huolissani itsestäni, koska olen omituisen aktivoitunut sellaisiin puuhiin, mitä kunnon vanhemmat kai tekevät. Syksyllä lupauduin menemään ekaluokkalaisten vanhempien toimikuntaan (olin varmasti syyntakeettomassa tilassa!), ja sen puitteissa menin yhtenä iltana väsäämään lapsille jotain joulupussseja. Mutta sen kerran kun raahaudun paikalle, muut olivatkin tulleet etuajassa ja tehneet kaikki pussukat! En oikein tiedä olinko harmistunut vai tyytyväinen...

Sunnuntaina koulussa oli vanhempainyhdistyksen Hulabaloo –tapahtuma 1-3 -luokkalaisille. (Tähän yhdistykseen en sentään kuulu, silloin pitäisi jo kutsua valkotakkiset paikalle.) Tein porkkanakakkua kahvilaan myyntiin, on muuten parasta porkkakakkua mitä olen maistanut vaikka nyt itsekehu haiseekin (suorastaan lemuaa). Kevyttä se ei kyllä todellakaan ole, mutta pakko kai sen olla edes terveellistä kun siinä on porkkanaa? Lisäksi menin siivoamaan (!!!!!!) tapahtuman jälkiä. Siis WTF?? Onko tähänkin tilaan olemassa lääkitys?? Voisiko joku tehdä intervention ja vähän sassiin???!!! Muuten löydän kohta itseni organisoimassa sukka- tai vessapaperimyyntiä.

4 syytä kilahtaa murkulle

4 syytä kilahtaa murkulle kun tulee väsyneenä töistä kotiin:

Kilahdus nro 1:

(Tunnustan, nuo susirumat Kuomat ovat minun… Vähän (paljon) 

kyllä hävettää, mutta ne ovat kovilla pakkasilla todella lämpimät. 

Pakkasellakin kun  on pakko ulkoilla kun on koiruus.)

Kilahdus nro 2:

Ja takin laittamisesta naulakkoon ei ole sanottu kuin noin ziljoona kertaa…

Kilahdus nro 3:

(Oikeudenmukaisuuden nimissä on sanottava, 

että saattaa olla typsynkin jäljiltä.)

Ja Jackpot! Kilahdus nro 4:

Ja murkku on siis siivonnut huoneensa viikonloppuna, siinä 

ei kauaa nokka tuhise kun huone on taas tämän näköinen…

Miten voi olla niin vaikeaa että petaisi edes sängyn??

Kyllä mä silti ajattelin pitää sen <3

Jari Sarasvuot ja Vappu Pimiät

Typsyn koulussa on 1-3 –luokkalaisia. Heillä on säännöllisesti esitystunteja, joihin saa halutessaan mennä esittämään mitä sitten haluaakin muiden koululaisten ollessa yleisössä. Siis kuulostaako vähän lapsuuden painajaiselta??!! Thank god meidän aikaan vielä kannustettiin olemaan juroja ja olemaan pitämättä sen suurempaa meteliä itsestään, olisi muuten vielä joutunut es… esi… esiin… ei hitsi, ei pysty edes sanomaan sitä sanaa, heti iskee tuskanhiki.

Typsy on nyt ollut esitystunnilla eläintenkouluttaja (pari kaveria olivat eläimiä) ja toisen kerran hän ja kaveri soittivat nokkahuilua. Nyt hän ja kaverinsa haluavat LAULAA Robinin Frontside Ollien! Wau mitä itsekritiikin puutetta ja häpeilemättömyyttä, olen ihan oikeasti kateellinen. Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei typsy saa kuraa niskaansa (ainakaan vielä noin pienenä) ja säilyttää tuon ”totta kai mä siihen pystyn” –asenteen aikuisenakin. Ja vaikka häntä aina ennen esitystä jännittää kauheasti, se ei estä häntä esiintymästä. Aivan mahtavaa! Itselle ei tulisi pieneen mieleenkään (ja siis kirjaimellisesti tosi pieneen, yksi aivosolu ei paljon tilaa vie) esiintyä ja varsinkaan laulaa työpaikan juhlissa. Siis sellaista promillemäärää ei olekaan että sitä kestäisi. Siis kuulijat.

Näin kasvatetaan uusi rohkea sukupolvi joka on täynnä Sarasvuon Jareja ja Pimiän Vappuja, ja minusta se on hienoa. Hienoa on myös se, että esiintyminen ainakin vielä tuon ikäisillä on vapaaehtoista, ettei ketään traumatisoida jo tässä vaiheessa....

Typsy on aina käsi pystyssä jos tarvitaan
vapaaehtoista esiintymään. Siis kenen lapsi se on??

Pilatesta juuri minulle

JESS, vihdoinkin liikuntalaji just mulle! Missä voi ilmoittautua?? Kuinka monta kertaa viikossa (päivässä) tätä voi harrastaa?

Rautakauppoja ja outoja kirjainyhdistelmiä

Menin tänään rautakauppaan. Ja tulin äkkiä pois. Rautakaupassa tunnen itseni aina yhtä fiksuksi kuin autojen varaosaliikkeessä. Ja Casinolla. Ja Sellossa. Voi ziisus, lista on näköjään loputon, lopetan tai masennun. Minun piti siis ostaa oviin jotain ainetta, jossa on kolme kirjainta. Kananaivoni ovat näköjään onnellisesti jo unohtaneet aineen nimen, kyllä minä sentään sen vielä rautakaupassa muistin. Se olikin ainoa asia, joka siellä onnistui. Nimittäin vaikea etsiä ainetta, kun ei yhtään tiedä mitä etsii ja mistä etsisi. Kun tulin kotiin (ja siis ilman sitä ärsyttävää tököttiä), mies kysyi miksen pyytänyt myyjiltä apua. Just. Mietitäänpä hetki. Lauantaisin rautakaupoissa kun ei yleensä ole juuri ketään muita asiakkaita. Ja myyjiähän rautakaupoissa saa tunnetusti olla hätistelemässä pois, kun koko ajan on joku kysymässä voiko olla avuksi. Ainoastaan mielettömän itsehillintäni ansiosta en tinttaissut miestäni.

Tästä lähtien mies saa hoitaa kaiken missä on joku outo mitään tarkoittamaton kirjainyhdistelmä. Paitsi PMS taitaa vastusteluistani huolimatta biologisista syistä jäädä minulle. Ja outojen aineiden laitto oikeisiin paikkoihin jääköön myös miehelle (ja nyt ei taas ajatella tätä kaksimielisesti…!). Jos minä olisin löytänyt oikean tuotteen ja joutuisin itse laittamaan sitä oveen, sivelisin sitä kuitenkin oven pintaan ja menisin sitten liikkeeseen reklamoimaan tuohtuneena kun oven saranat edelleen narisevat. 

Supermursua katsomassa

Olin eilen typsyn ja hänen kaverinsa kanssa musiikkiteatteri Kapsakissä Gummeruksen ja Meidän perhe –lehden järjestämässä  ”Supermarsu pelastaa Itämeren silakat” -näytöksessä. Näytelmä oli tosi kiva, ja aikuiseenkin makuun oli sopivasti huumoria. Laulukohtaukset olivat hienoja, niitä oli todella ilo kuunnella. Aihekin oli tärkeä, saasteet ja vesistön suojelu sekä avioeron aiheuttama ikävä lapseen, ikävää kuvattiin hienovaraisesti ja kauniisti.

En ole ennen käynyt Kapsäkissä, Sali ja permanto olivat ihan ok (eivät todellakaan mitenkään hienot mutta käyttöönsä sopivat), mutta muut tilat olivat tosi ahtaat. Tunnelma oli ajoittain vähän turhankin tiivis. Mutta se oli tosiaan tilasta, ei järjestäjistä kiinni. Kuulin kuinka jotkut nurisivat että tilaisuus on huonosti järjestetty, mutta siitä ei tod ollut kyse. Tilaisuus oli tiloihin nähden järjestetty juuri niin hyvin kuin se oli mahdollista. Ja itselle ei olisi tullut mieleenkään nurista, kun näytös oli ilmainen, tarjottava oli ilmaista ja mukaan sai vielä Supermarsu –kirjankin.

Ainoa mistä minä nurisen, on se että väliajalla jotkut vanhemmat antoivat lasten ottaa keksejä (useampaankin) mukiin, jolloin lopuille jäi vain muruja (mm. minun typsyille), MURR! Mihin ovat kadonneet käytöstavat?? Tapana lienee että otetaan max yksi kutakin tarjottavaa lajia, ja sitten haetaan lisää kun kaikki ovat ottaneet. (Itselle teki kyllä tämä tapa pikkuisen tiukkaa suklaapatukoiden kohdalla...) Ihme sinänsä että väliajalle oli jäänyt ylipäätään mitään syötävää, kun tarjoilut olivat esillä jo ennen näytöstä =)

Toinen pieni ihme on vessaneuroosi. Kun tulee väliajan aika, ei ole yhtään vessahätä. Kunnes huomaa että naisten vessoja on peräti kaksi, niihin on kilometrien jono (ainakin se jonon pituus siinä vaiheessa näyttää siltä), ja tajuntaan iskee ettei väliajalla millään kerkiä vessaan. Sillä siunaamalla sekunnilla iskee HIRVEÄ pissahätä. Ja se iskee siis minulle, ei suinkaan 7-v. typyille joilla ei ole mitään ongelmaa asian kanssa. Kotona en edes muista että istuin jalat ristissä loppunäytelmän ajan, koska neuroosi häviää heti kun näytös loppuu. (Weirdo...)

Esiintyjäkaarti, Supermarsu kirjojen äiti Paula Noronen
ja käsikirjoittaja/ohjaaja Susanna Haavisto.

Pervorokko

Typsyllä on pervorokko. Eikun hupsis, se onkin hänen äidillään. Kroonisena. Typsyllä on siis parvorokko. En edes tunnistanut sitä, mutta riittää kun laittaa naamakirjaan viestin, saa diagnoosin ja linkkejä =) Onneksi ei ole missikisoja tiedossa ;) Huomenna tosin on se mursu vai mikä lie marsu –musikaali, toivottavasti ihottuma vähän tasoittuu. Ja onneksi typsyä itseään näpyt eivät haittaa eikä hän ole enää kipeä, toisin kuin viime viikolla ennen kuin näpyt tulivat kun oli epämääräistä kuumeilua sekä pää- ja mahakipua. Aina iskee huoli jos lapsella on epämääräisiä oireita, kunnon räkätaudin tunnistaa ja tietää että se menee ohi. Äitiys on muutenkin synonyymi huolelle =)

Kotiseutumatkailua

Viikonlopun kotiseutumatkailu sujui mainiosti. Paitsi että kaksi arvausta että päästiinkö minä ja mies kaksistaan Raumalle… No ei tod! Ekana iltana murkku tuli mukaan ja tokana iltana mies ja murkku menivät sinne kahdestaan, minä jäin typsyn kanssa mummolaan. Riitti yksi yö vuokratalohelvetissä. Mies asuu kaupungin kerrostalossa yksiössä, ja siellä jotkut tykkäsi bilettää yöllä. Tai välillä biletettiin ja välillä itkettiin rappukäytävässä pahaa maailmaa. Voi ziisus! (Ja oikeasti oli tosi hyvä että mies ja murkku saivat isä-poika aikaa, tuon(kin) ikäiselle pojalle isä on todella tärkeä roolimalli, ja tätä isää nähdään valitettavan vähän. No onneksi opiskelu on kohta ohi.)

Mies hankki opintopisteitä  kirjastossa ja typsy
auttoi kuljettamalla nukkuvaa Herra Hakkaraista.

Siis jotkut onnelliset asuu täällä, *huokaus*.
Vanha Rauma on varsinkin kesällä todella idyllinen ja kaunis paikka.
Näin loskaisena ei niin kauhean kaunis :)

Vanha Rauma on täynnä ihania pikku putikkeja,
sinne kannattaa mennä ilman lompakkoa ;)
Tai vaihtoehtoisesti miehen lompakon kanssa :)

Lumo, luomukauppa ja kahvila. Pieni mutta täynnä tavaraa
(ja ostajia ;) Löysin sieltä mm. luomusushiriisiä. Suosittelen.

Lapset ja mummi uhkapelailemassa mummolassa :)

Mies ja typsy järven jäällä, ilma oli aivan loistava!

Missi lentää =) Sillä meni hyvin vähän lujaa
kun se pääsi juoksemaan vapaana, koiruus nautti.

Roolileikkejä

Siis mitä! Miten minä taas olen tässä kun piti olla siivoamassa??!! Aloitan jonkun siivouskohteen, ja sitten huomaan löytäväni itseni täältä, enkä enää muista mitä PITI tehdä. Nyt olen tunnin aikana saanut laitettua pyykit koneeseen ja tyhjennettyä astianpesukoneen, todella tehokasta toimintaa! Kyllä täällä sunnuntaihin mennessä on siivottu. En kyllä mene vannomaan minkä viikon sunnuntain…

Tänään minulla on lomapäivä, ja lähdemme Köyliöön ja Raumalle kun lapset pääsevät koulusta. (Siksi pitäisi nyt siivota eikä roikkua koneella, kun ei olla viikonloppuna siivoamassa.) Jos oikein hyvin käy, lapset jäävät mummolaan Köyliöön ja minä pääsen kahdestaan miehen kanssa Raumalle. Opiskelijakämppä ei tosin kaikista romanttisin paikka ole, mutta siellähän voisi sitten vaikka leikkiä että mies olisi pokannut minut opiskelijabileistä ja tuonut lemmenpesäänsä ;) Ja me molemmat oltaisiin tässä leikissä tositosi nuoria. Äh, sinne meni toikin leikki, kun ei millään pysty enää eläytymään tuohon tositosi nuori –osaan. Taidetaan siis katsoa vaan telkkaria. Kunhan nyt ensin päästään sinne asti, voin vaivatta ajaa Helsingin keskustassa, mutta maalla ajaminen pimeillä teillä ei ole lempipuuhaani. Koska voitteko kuvitella, että siellä ei ole katuvaloja!? Luulisi että se on vain urbaanilegendaa, mutta kyllä, Suomestakin löytyy teitä joita ei ole valaistu. OMG!

Sielunmaisemani 

Epäilyttävää toimintaa

Mies soitti tänään ja toivotti hyvää naistenpäivää. Ystävänpäivänä se soitti ja toivotti hyvää ystävänpäivää. Minun synttäreinä se yritti järjestää hotelliviikonloppua. Ja siis ilman lapsia. Siis TODELLA EPÄILYTTÄVÄÄ! Jos se olisi vielä muistanut meidän hääpäivänkin, olisin hakenut avioeroa, koska silloin takuulla olisi pelattu jotain vilunkipeliä minun selän takana. Onneksi se ei sentään sitä muistanut.

Murkkukin on ollut taas epäilyttävän ystävällinen ja auttavainen, pitäisiköhän hankkia pissapurkkeja kaappiin odottamaan siltä varalta kun murkku tulee taas hyväntuulisena jostain. Tai vastaa normaalisti kun kysyn siltä jotain. Tai ylipäänsä sanoo useamman sanan lauseita.

Eikö kaikki voisi vaan olla normaalin veemäisiä ettei tässä tarvitse mielenterveyttään menettää??!! 

”Mä en oo mikään koira!”

Typsyllämme, joka on siis ekalla luokalla, on hivenen vaikea vaihe. Hänelle itselleen ainakin =) Toisaalta hän haluaisi kokeilla itsenäisesti siipiään, ja toisaalta kaipaa kovasti turvallisuutta ja rutiineja. Kun hän pääsee iltapäiväkerhosta, ei kestä kauaakaan kun hän soittaa ja kyselee missä olen ja milloin tulen, etenkin jos murkkukaan ei ole kotona. Lisäksi hän yksi päivä valitti, kun en soita hänelle aamuisin kun pitää lähteä kouluun, kun ”kaikkien muiden äidit AINA soittaa”… En ole nähnyt tarvetta soittamiselle, koska tiedän että hän osaa yksinkin huolehtia kouluun lähdöstä. Kyse on tietysti turvallisuuden tunteesta ja siitä että typsy tuntee että hänestä välitetään, ja olenkin yrittänyt parantaa tapani. Siinä kuitenkaan aina (usein) onnistumatta. Puolustuksena sanottakoon, että teen kahta etätyöpäivää viikossa ja mies tulee usein opiskelupaikkakunnalta kotiin jo torstaina (ONNEKSI!), eli ei typsy ilman puhelinsoittoa monena aamuna jää.

Toisaalta taas typsy haluaa tehdä asioita itsenäisesti. Eilen oli nokkahuilun soittoryhmä, johon parhaan kaverin äiti vie (ja minä haen, kätevää =). Typsy olisi välttämättä halunnut mennä parkkikselle yksin, minkä hän toki hyvin voisi tehdäkin, mutta itse lähden samaan aikaan koiran kanssa lenkille ja tykkään vaihtaa pari sanaa parhaan kaverin äidin kanssa. Niinpä eilenkin lähdin vähän typsyn jälkeen ulos. Typsy oli mennyt minua lumikasan taakse piiloon ja tuli esiin vasta kun häntä tultiin hakemaan. Ärsyttävää… Kun muistutin kaverin äitiä, että ensi viikon keskiviikkona on Gummeruksen ja jonkun lehden järjestämä musikaali johon vien tytöt ja että silloin tytöt tulevat suoraan koulusta meille että voin ruokkia heidät ennen lähtöä, typsy totesi että ”mä en oo mikään koira, jota tarvii ruokkia!” Joskus aiemmin kun kysyin typsyltä että miksi hän on koko ajan kiukkuinen, typsy vastasi, että ”mitä muutakaan täällä voi olla kun kukaan ei tee mitään oikein!” (Mies yhtyi tähän näkemykseen heti ;) Pahoin pelkään että 15-v. pojan kanssa murkkuikä on vasta harjoittelua, 6 vuoden kuluttua on helvetti valloillaan… Siksi typsylle on jo nyt asetettu tiukasti rajoja, vaikkei ehkä siltä kuulostakaan =) Onneksi typsyä varten on nykyisen murkun sanonnoista tehty sanakirja, jonka voi sitten ottaa avuksi. Tosin 6 vuoden kuluttua voi olla ihan eri jutut. Tai 24/7 mykkäkoulua. Meillä kummallakin ;)

(Olin muuten tänään unohtanut että typsyllä on liikuntakerho koulun jälkeen, hän meni sinne sitten farkuissa. Huomenna typsyllä on koulussa hiihtoa. No sukset, monot ja jopa sauvat löytyvät, mutten löytänyt mistään sellaista härpäkettä johon saa näppärästi kiinnitettyä sukset ja sauvat kuljetuksen ajaksi. Onneksi (???) typsyllä on "tee (pilaa) se itse" -äiti, tosi hienosti ne saa yhteen kuminauhoillakin, ja on hirrrveen kivan näköistä... Mä olen NIIIIIIIIIIIIIN huono äiti.  Ei vaan millään pysy kaikki hallussa kun yksin pyörittää arkea. Ja töissäkin on hirveä kiire ison lakimuutoksen takia. Jajajajajaja mitäköhän (teko)syitä vielä keksisin ;) 

Koira myytävänä, osa 2

Koira on taas myytävänä. Katsokaa alla olevia kuvia, ei varmaankaan tarvitse selittää enempää. 
(Ja se oli ihan oikeasti MINÄ joka halusi koiraa eniten.)


Aiempi myynti-ilmoitus ja koiran katoamisilmoitus. 

Ihan sama vaikka karvanlähtöaikaan harjaisi turkin
joka päivä, joka kerta lähtee näin paljon karvoja... 

Tässä on kirjaimellisesti karvapallo. Ainoa hyvä asia karvanlähdössä. =)