perjantai 23. maaliskuuta 2012

Keski-ikäisten neuvolakäynti

Olin tänään ikälopputarkastuksessa, eli työterveyshuollon 40 v. ikäkausitarkastuksessa. Siis IKÄKAUSItarkastus, voi itku. Nyt olen takuulla virallisestikin vanha.

Mielestäni nämä tarkastukset ovat vähän niin kuin neuvolakäyntejä keski-ikäisille (ja vielä vanhemmille eli seniori-ikälopuille). Onneksi ei ole omaa neuvolakorttia, ettei tarvitse nähdä mitä sinne on kirjattu. Varmaankin se olisi jotain tähän tyyliin:

”Terveydenhoitajan tarkastus: 40 v. nainen. Asiakas ei ole ihan pysynyt painokäyrällä, aika pahasti ollaan plussan puolella. Jätettävä ruokavaliosta herkut pois ja syötävä enemmän kasvissoseita. Pituuskäyrä tasainen. Kehitys jäänyt hieman jälkeen ikätasoon nähden. Ottaa kuitenkin hyvin kontaktia ja on iloinen (toim. huom.: ”hymyile niin ne luulee että tajusit”). On ymmärtävinään mistä puhutaan. Näkö hieman heikentynyt, oman kertomansa mukaan joutunut ostamaan Tiimarista + lasit heti 40 v. täytettyään. Myös kuulo hieman heikentynyt, mutta kyse saattaa olla valikoivasta kuulosta. Kertoo että on usein kiukku- ja uhmakohtauksia. Ehdotettu palkitsemistaulun käyttämistä. Kun on ollut koko päivän kiukuttelematta, saa tarran. Kun tarroja on kertynyt 20, saa palkinnon, esim. uuden laukun, hajuveden tai baari-illan kavereiden kanssa. Asiakas nukkuu liian vähän, varataan aika unikouluun. AUDIT-pisteitä sai vain 4, eli selvästikin valehtelee alkoholin käytöstään, varataan kontrolliaika kuukauden päähän. ”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti