perjantai 16. joulukuuta 2011

Söpöläiset murkkutytöt


Murkulla käy aina välillä tyttöjä vieraina. Hänellä on paljon tyttöjä ihan vaan kaverina. Aluksi murkkua hävetti tuoda tyttöjä kotiin, koska minä tulin aina tervehtimään tyttöjä ja esittelemään itseni, hei vähänks noloo! Nyt murkku on jo tyytynyt kohtaloonsa ja ärsyttävään äitiinsä.  Minusta on ihanaa kun tyttöjä käy, murkkutytöt ovat niiiiiiiin söpöjä, nättejä ja hellyttävän ujoja. Ja tuoksuvat hyvälle, murkkupoika kun ei aina kukkasilta tuoksu eikä varsinaisesti sana ”söpö” tule ensimmäisenä mieleen… Tosin murkkutyttöjen vanhemmat voivat olla aika lailla eri mieltä tyttöjensä söpöydestä. Tulkaa kysymään minulta 6 vuoden kuluttua kuinka ihania ne murkkutytöt ovatkaan =)

Pikkupuumia (= murkkua pari vuotta vanhemmat tytöt) varten on kehitetty vedenpitävä suunnitelma. Käydään säännöllisesti viattomasti kysymässä haluavatko nuoret juotavaa/keksiä/ruokaa jne., lista on loputon.

Kun typsy aikanaan tuo poikia kotiin, jotenkin tuntuu että suhtautumiseni ei taida olla ihan sama kuin nyt. Hontelo, näppylänaamainen ja katsekontaktia välttelevä poika ei varmasti ole niin hellyttävä kuin suloinen tyttö. Etenkään mieheni mielestä…  Vaikka on omakin murkkupoika aika ihana kaikessa läheisyydenkammossaankin ja terävine sanoineen. Osaa hän olla myös hauska ja fiksu, etenkin jos on jotain vailla.

Vähän jo kauhistuttaa etukäteen tulevat(kin) puhelinlaskut, tämän päiväisen uutisen mukaan tytöt tekstailevat 3 952 viestiä kuukaudessa ja pojat 2 815 viestiä, siis ihan oikeasti mitä muuta he oikein kerkiävät tehdä?? Olla chatissä loppuajan? Murkun tähän astinen ennätys on ”vain” reilu 1200 viestiä kuukaudessa, mutta miltei pyörryin jo tuostakin luvusta. Jos minä vetäisin saman määrän viestejä, minulla olisi sormet paketissa ja se viimeinenkin aivosolu höyryäisi lamaantuneena.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Haluan tohtori Huhtikankaan


Enpä ole aiemmin ollut näin nopealla lääkärillä, se oli kyllä varsinainen sisään, ulos ja ravistus. Siis käden. Osaltaan nopeuteen vaikutti se, että kävin jo eilen omalla työpaikkalääkärillä. Minun piti soittaa hänelle tänään kokeiden tuloksista ja kunnosta, mutta hän oli unohtanut että olikin koulutuksessa. Tai sitten hän ei vain halunnut enää kuulla minusta yhtään mitään mikä on varmaan todennäköisempi vaihtoehto. Mieheni on käyttänyt tuota samaa "olen koulutuksessa" taktiikkaa viimeiset 3,5 vuotta.

Sain määräyksen olla tekemättä loppuviikkona mitään ja kotoa poistumiskiellon (olisikohan hän voinut määrätä saman miehelleni…?). Ja koska miehille tuottaa vaikeutta ymmärtää mitä vaimo sanoo, toistan: PITÄÄ OLLA TEKEMÄTTÄ MITÄÄN. Eiköhän se nyt mennyt jakeluun.

Vaikka käytämme suurimmaksi osaksi yksityisiä lääkäripalveluja, kaipaan pysyvyyttä lääkärisuhteessa(kin). Yksityiselläkin puolella lääkäri vaihtuu melkein joka kerta ja parhaimmille lääkäreille on vaikea saada aikaa. Rasittavaa selittää aina samat asiat uudestaan. Haluaisin perhe- tai kylälääkärin, niin kuin ennen on ollut. Itsekin kävin lapsena tohtori Huhtikankaalla, ihanalla vanhalla sedällä. Kun itkin ensimmäisenä elinvuotenani koko ajan, hän selitti että se johtuu siitä että aivot kehittyvät nopeammin kuin taidot, eli tiesin miten joku asia pitäisi tehdä, mutta motoriikka ei ollut tarpeeksi kehittynyt tekemään tahtomaani asiaa. Siihenhän se aivojen kehitys sitten tunnetusti minulla jäikin.

Kaikista huolestunein olen opiskelijoiden terveydenhuollosta. Kun mieheni meni YTHS:n ulkomaalaistaustaiselle lääkärille valittamaan polveaan, tämä kirjoitti miehelleni E-pillerireseptin. 

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Mitä olen oppinut elämäni aikana


Älä jätä työkonettasi töihin, koska sen kaksi kertaa kun sen teet, tulet satavarmasti viikonloppua vasten kipeäksi ja etätyöpäiväsi peruuntuu koska koneesi on töissä.

Päinvastoin kun oppaissa ja lehtien haastatteluissa hehkutetaan, et kasva ihmisenä kun saat lapsen. Sen sijaan huomaat oman pienuutesi hävettävän selvästi saadessasi raivarin 1,5–vuotiaalle joka on vain huomiotasi vailla. Vanhemmuus ei kasvata kärsivällisyyttä, se kasvattaa ainoastaan *sensuroitu* otsassasi. Ja tuo *sensuroitu* kasvaa sitä mukaa isommaksi kuin lapsikin.

Kun lapsi tulee murkkuikään, niin tulet sinäkin. Yritä siinä sitten pysyä rauhallisena ja muistella, että kaikki johtuu hormonien myllerryksestä ja tunnemyrskystä murkkusi sisällä, kun sadannen kerran sanot murkullesi että takki kuuluu vaatekaappiin, ei lattialle, pyykit pyykkikoriin ja roskat roskikseen (murkulle on jopa hankittu tätä varten OMA pyykkikori ja roskis hänen huoneeseensa mutta silti ei onnistu!).

Kasvatustyösi ei ole epäonnistunut, jos lapsesi saavat raivareita, sanovat vastaan, osoittavat mieltään ja paiskovat ovia. Se on epäonnistunut, jos lapsesi eivät uskalla näyttää negatiivisia tunteita sinulle.

Lapsesi tulevat tuottamaan pettymyksiä sinulle. Niin sinäkin heille. Kun he saavuttavat murkkuiän, olet synonyymi nololle. Anteeksi pyytämisen taitoa on harjoiteltava puolin ja toisin, ja tämä koskee myös puolisoita. Ja vielä tärkeämpää kuin pyytää anteeksi on antaa anteeksi.

Et tule ikinä saamaan satujesi rinssiä ja onnellista elämää elämäsi loppuun asti. Siis rimpressasadut pitäisi lailla kieltää, ne antavat tytöille ihan harhaisen kuvan parisuhteesta ja elämästä! Sen sijaan jos hyvin käy, voit saada miehen joka saa sinut nauramaan vaikka hän ei huomioi hääpäiväänne, miehen joka osallistuu kodin töihin ja lastenhoitoon mutta ei osta sinulle ikinä kukkia tai koruja muuten vaan yllärinä ja miehen johon voit luottaa vaikka hän ei julista sinulle ja koko muulle maailmalle joka päivä intohimoista rakkauttaan sinuun.

Onnea eivät tuo sanahelinät ja merkkilaukut, vaan se kun pieni tyttösi kaivautuu kainaloosi iltaisin ja katsotte yhdessä jotain laadukasta tv-ohjelmaa kuten Lentokenttä, kun murkkusi muistaa kiittää autokyydistä tai kun miehesi edelleen on kuuminta hottia silmissäsi.

Shit happens, aina sattuu vastoinkäymisiä. Et pysty niitä torjumaan, mutta pystyt muokkamaan suhtaumistasi niihin. ”Jaaha, tulee putkiremppa just nyt, kun puolen vuoden päästä asutaan jo muualla”, ”No kiva, odottamani ja pelkäämäni leikkaus peruttiin koska olen kipeä” ”Ai lähdet sitten 300 kilsan päähän opiskelemaan 4-5 vuodeksi kun kuopus on vasta 2-vuotias”. ”Ai anoppi tuli liian aikaisin lapsenvahdiksi, yhteinen reissu ystävien kanssa on vasta viikon kuluttua. Reissu pitää siis peruuttaa.” Aikamme suuren ajattelijan Matti Nykäsen sanoin, so not. V…..taa ihan suunnattomasti hetken, mutta ei maailma vastoinkäymisiin kaadu niin kauan kun joku ei sairastu vakavasti tai kuole.

Kun menet ostoskeskukseen etsimään itsellesi uutta takkia ja puseroa, tulet takaisin ison vaatekassin kanssa. Kassi on täynnä vaatteita lapsillesi.

Rakkautta on se, kun kuuntelet ekaluokkalaisesi nokkahuiluesitystä, ja vilpittömästi kehut kuinka ihanasti hän soitti.

Itselleen nauraminen on tärkeämpää kuin arvokkuuden säilyttäminen.

Minusta ei tule ikinä ompelijaa. Olen surkea useissa ”naisten hommissa” (protesti tuota ilmaisua vastaan!). Katsokaa kuvaa, I rest my case. 



torstai 8. joulukuuta 2011

Huono päivä


Tänään ei ole hyvä päivä. Olen flunssaisena kotona sairastamassa, eli se tarkoittaa sitä että minusta ei välttämättä tulekaan maanantaina mahoa lehmää (kts. http://nuputtelua.blogspot.com/2011/12/maho-lehma.html). Ja se olisi pieni katastrofus. Olen jo henkisesti valmistautunut leikkaukseen ja käynyt kaiken maailman kokeissa, ja mieskin olisi sopivasti lomalla hoivaamassa minua. Miehellä kun on niin kova hoivavietti, pääsee toteuttamaan syvintä itseään. Or not… Ja sitten en edes laihtuisi sitä paria grammaa, epistä!

Toinen mieltäylentävä tapahtuma tänään oli sähkömiehen yllättävä käynti. Yleensä miehen kuin miehen yllättävä käynti on aina piristävää ja suorastaan toivottavaa, mutta nyt ei kun vitutti jo valmiiksi.  Asumme kunnan vuokra-asunnossa, ja kiuas meni rikki. Sähkärin tuomio oli että siitä ovat vastukset menneet ja se pitää vaihtaa. Mikä parasta, MEIDÄN kuulemma pitää maksaa uusi kiuas ja työ, siis WTF??!! Rivarimme on valmistunut v. 1996 tai 1998, ja asunnossamme on ollut lukuisia asukkaita meitä ennen. Mutta kun kiuas nyt sattuu menemään rikki meidän tässä asuessamme, me olemmekin vastuussa, siis ei voi olla totta! Laitoin isännöitsijälle kyselyn asiasta, haluan myös lakikohdan mihin tämäkin idioottimainen sääntö perustuu.

Me emme siis tod mitään kiuasta vaihda ja maksa, tarkoitus on muutenkin lähteä tästä hippulat vinkuen kun mies valmistuu. Vaikka tämä on suht rauhallinen taloyhtiö jossa on todella turvallinen piha ja seinänaapurimme molemmin puolin ovat tällä hetkellä ihanat (viime kesänä oli toisin mutta se on taas toinen tarina), niin sosiaaliset ongelmat tuppaavat kasaantumaan kunnan tai kaupungin vuokrataloihin. Meidänkin taloissamme on useampi perhe lastensuojelun piirissä ja alkoholisteja riittää. Alkkiksiä nyt löytyy muutenkin, mutta uskaltaisin väittää että vuokrataloista enemmän, vertailupohjaa on myös omistusasunnosta ja asumisoikeusasunnosta. Ja nyt vielä kun täällä on murkkuani lainaten ihme natsisäännöksiä (kts. http://nuputtelua.blogspot.com/2011/11/murkku-suomi-sanakirja.html), ei tarvitse kahta kertaa miettiä jäämmekö tänne asumaan. 

Eli yskittää ja ketuttaa, sellainen päivä tänään. Taidanpa tästä painua pehkuihin säälimään itseäni.




Edit: 
Edelleen toivon kovasti, että flunssa hellittää ja pääsen leikkaukseen. Isännöitsijäkin vastasi: "Vaihdetaan sähkömiestä kun tuollaisia puhuu. Laitan tämän tiedoksi toiselle paremmalle sähkömiehelle joka ottaa sinuun yhteyttä asiassa." Eli parempaa sähkömiestä odotellessa :)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvä päivä

Tänään on ollut hyvä päivä, ja vieläpä itsenäisyyspäivä. Murkku nyt tietysti tuotti taas muutaman harmaan hiuksen lisää, mutta se ei himmentänyt päivän hienoutta.





Nuo ihanat pikkuiset risteytyskanin poikaset ovat kaverini ja vailla kotia, laita kommenttia jos olet kiinnostunut, hp 10 euroa. Ja paistiksi niitä ei myydä, eräs ystäväni harmitteli kun oli jo kerinnyt laatia ensi viikon ruokalistan...

maanantai 5. joulukuuta 2011

Maho lehmä

Viikon kuluttua minusta tulee maho lehmä, jos asian näinkin kauniisti haluaa ilmaista.  Minulla on kohdunpoistoleikkaus myoomien takia. Asian hyväksyminen on vaatinut ”muutaman” kyyneleen ja monta vuodatusta ystävien kanssa. Kun leikkausajasta soitettiin minulle, aloin itkemään työpaikan ruokalassa, siis ziisus en välillä kestä itseäni! Työkaverit pitävät minua kohta ihan hulluna. Tai siis vielä hullumpana kuin ovat tähän asti luulleet…

En ollut ikinä tajunnut eikä kukaan ollut varoittanut, että nämä jutut ovat perinnöllisiä, olen nyt kolmas sukupolvi jolla poistetaan kohtu. Onneksi aloitin lasten teon ajoissa ja minulla on kaksi ihanaa, ärsyttävää, suloista ja ennen kaikkea tervettä pinnankiristäjää.

Kun ajattelen asiaa järjellä, niin mitä väliä, koska en millään enää jaksaisi kolmatta vauvarumbaa valvomisineen ja sairasteluineen. Eikä se ainakaan helpompaa nyt olisi ikäni ja kroonisten sairauksieni takia. Ja sitä paitsi en edes uskalla ajatella miltä tissini näyttäisivät kolmannen imetyksen jälkeen, kun ne nytkin ovat kivat kärpäslätkät. Ja kuolisin nauruun, koska jo nyt lapset (ja mies) aiheuttavat tahatonta ja tahallista komiikkaa tokaisuillaan ja tekemisillään. Koska minulla on tosi mauton ja huono huumorintaju, nauran kaikelle tyhmälle. Tänäänkin oli naurussa pitelemistä, kun typsy luki minulle lukuläksyään, että ” Tahvo odotti kartanon pihassa iso munainen…”, kun siinä oikeasti luki iso punainen =)) Minä olen niiiiiin tyylitön että parempi vaan ettei minulle tulee lisää lapsia jotka pilaisin mauttomuudellani. Ja pakko kai tässä on pari grammaa lähteä painostakin pois, eikö? Tekisiköhän ne rasvaimun samalla?

Mutta sitten piru vie tunnepuoli iskee takavasemmalta ja kuiskuttelee, miten aina ajattelin että meille tulee kolme lasta, ja kuinka minulla on vielä monta vuotta lapsentekoaikaa. Sellainen pieni sivuseikka kuin että mies ei halua lisää lapsia jää unohduksiin tunnepuolen iskiessä. Ja kun ne vauvatkin ovat niin söpöjä ja tuoksuvat hyvälle, ja voi jestas niitä somia pikku vaatteita. Pitää vaan muistutella itselleen, että niistä vauvoistakin tulee murkkuja, joita ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua somiksi.

Onneksi minulla on tukenani empaattinen ja huolehtivainen perhe. Mies on kovin huolissaan siitä täyttääkö tavara enää sille asetetut eksistenssiehdot ja heikkeneekö käytettävyys, murkkua huolettaa joutuuko hän ulkoiluttamaan koiraa useammin kun olen kipeä ja typsy taas on ihan innoissaan kun pääsee isin viereen nukkumaan kun olen sairaalassa.  

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukalentereita


Typsyn rimpressakalenterissa on joinain päivinä kaksi luukkua, toisessa on joku pieni tavara ja toisessa suklaa. Tämä aiheutti typsyssä hieman hämmennystä. Yhtenä päivänä hän tuli näreissään selittämään, että suklaakalenterissa ei ollut suklaata, vaan jotain mikä näytti pyyhekumilta, muttei kuitenkaan kumittanut ja maistuikin tosi pahalta. Ihan hyvin se kumi loppujen lopuksi kumitti ja se suklaakin kalenterista löytyi.

Mutta missä on minun joulukalenteri, kysyn vaan?? Minä haluan kalenterin, jonka luukuista paljastuu lahjakortteja esim. hierontaan ja manikyyriin, hienointa belgialaista suklaata, hauska runo, joku pieni sievä koru ja muuta mukavaa. Vink vink vaan miehelle ensi joulua ajatellen, totisesti olen joulukalenterini ansainnut neljän vuoden arki-yh:n jälkeen =) Jos itse teen itselleni kalenterin, yllätysmomentti saattaa hieman kärsiä. Tänä vuonna pitää vielä tyytyä netin joulukalentereihin, joku vuosi jopa voitin niistä. (Kalentereita on koottu esim. tänne: http://www.arvontasivut.com/?joulukalenterit&start=0.) Olen todella helppo koukuttumaan kaikkeen hömppään, mutta ehkä on parempi koukuttua vaikka nettikalentereihin kuin viinaan tai nettipeleihin.

Sekä minä että typsy tykkäämme tosi paljon TV2:n joulukalenterista, jossa on Tonttu Toljanteri. Joulukalenteri on todella laadukkaasti ja hauskasti tehty. Viime jouluna Tonttulaan tuli konsultti, joka pisti koko paikan aivan sekaisin. Tuli kyllä elävästi mieleen oikea työelämä ;) Tänä jouluna Tonttu Toljanteri taas äksyilee. Tämän perheen naiset ja vähän isikin suosittelee katsomista, linkki jaksoihin jos joku jää näkemättä: http://areena.yle.fi/video/1322719339173

torstai 1. joulukuuta 2011

Telinevoikka ja karu totuus

Tilaani on varmasti olemassa diagnoosi. Nimittäin mikä hitsi siinä on, että kuvittelee edelleen olevansa norja ja notkea parikymppinen, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta… Typsyn telinevoikassa oli vika kerta, ja vanhemmat saivat osallistua tunnille. Siellä oli aivan mahtava temppurata, johon tietysti innoissani menin. Ja taas tajusin, että ”temppurata” ja ”keski-ikäinen nainen” eivät kuulu edes samaan lauseeseen, saati sitten samaan tilaan.  Joka temppupisteessä sattui. Paitsi hipassa. Siinä tosin sattui henkisesti kun ei päässyt eka- ja tokaluokkalaisia karkuun. Kuperkeikan jälkeen huippasi tunnin. Takaperin kuperkeikassa alamäkeen sattui lapaluun kohdalla olevaan lihakseen ja taas huippasi. Puoliympyrän päällä tehtävään siltaan ja siitä ympäri menossa sattui ranteeseen, koska olin unohtanut ottaa kellon pois. En edes viitsi kuvailla miten sulavia olivat kärrynpyöräni ja miten ketterää köydessä kiipeämiseni (…mä mitään kiivennyt, hyvä kun jaksoin edes roikkua). Huokaus. 

Telinevoikassakin pitäisi olla varoitustarra, että se voi sattua keski-ikäisen naisen kroppaan ja ego saattaa saada korjaamattomia vaurioita. Harrastaessa tätä saattaa myös olla vaarana, että elinikä pidentyy, joten on seniili ja ryppyinen pari vuotta pidempään, ja kuka nyt sitä haluaisi. Tarrassa olisi kuva minusta tukka sekaisin, polvet mustilla, ranne turvonneena, hiki valuen ja mielipuolinen hymy naamalla joka paljastaa että olen tajunnan tuolla puolen. Eiköhän sillä saataisi pari terveellisiä elämäntapoja harkitsevaa mielialahäiriöistä äkkiä korkkaamaan punkkupullon ja polttamaan askin savukkeita yhteen menoon. 

No huomenna vanha kroppa ja kivut unohtuvat, koska minulla on pikkujoulut, JESS. Illan pläänihän oli jo valmis! Eli jos näette Helsingin keskustassa pitkähiuksisen, nuoren (en ole edes 40 vielä!), 164 cm pitkän, hieman humaltuneen naisen jota kaverit kiroillen kannattelevat ja joka laulaa korkealta ja kovaa (ja nuotin vierestä) joulupukista joka pökki muoriaan, se on luultavasti minä. Mutta tonttulakkia minulla ei tod ole, koska joku arvokkuus se on pikkujouluillessakin oltava.