En päässyt eilen työpaikan pikkujouluihin, koska olen
edelleen kipeä. Joten taidanpa hieman kiukutella. Ihan vaan siitä ilosta, että voin
sen tehdä. Joissain paikoin maailmaa möksötys on samanlainen ylellisyys kuin
vessapaperi tai puhdas vesi. Möksötys tuskin tulee mieleen kun
taistelee hengissä pysymisestä, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Itse ei
pysyisi hengissä jos ei saisi säännöllisesti kilahtaa jostain.
Aion kiukutella kuitenkin vain vähän, koska kahden viikon
kuluttua minua odottavat uudet pikkujoulut ihanien kavereiden seurassa. Ja aion
totisesti ottaa nämä menetetyt pikkujoulut takaisin, aikomuksena on ottaa
törkeät sukkahoususiiderit. Pusuttelen ja halailen tyyppejä alkuillasta,
loppuillasta läpsin heitä koska he ovat loukanneet ystävääni. Ja jos eivät ole,
aikovat kuitenkin sen kohta tehdä. Heilun
tanssilattialla kuvitellen tanssivani tosi seksikkäästi. Kaadan ainakin yhden
siiderin jonkun muun kuin itseni päälle. Kerron hulvattoman hauskoja tarinoita huomaamatta että olen ainoa joka niille nauraa. Hukkaan laukkuni ja sätin siitä
ystäviäni, kunnes huomaan että olen itse antanut sen miespuoliselle kaverille huolehdittavaksi
siksi aikaa kun ”tanssin”. Viljelen kuolemattomia iskulauseita tyyliin "Tykkäät sä kissoista? Haluisit sä silittää mun mirriä" ja "Mennäänks kattoo minkä värinen mun makkarin katto on". Jos joku epätoivoinen innostuu, lähden karkuun. Itse innostun komeista kaksospojista, kunnes
pettymyksekseni huomaan että heitä olikin vain yksi. Tilitän surkeaa elämääni
tutuille ja tuntemattomille, kunnes huomaan puhuvani yksin. Kotiin lähtiessä en
löydä narikkalappua ja syytän siitä portsareita. Lopulta minut heitetään ulos
ilman takkiani. Koska olen juonut miltei kaikki rahani enkä löydä pankkikorttiani,
joudun menemään bussilla kotiin. Oksennan bussissa penkille ja kotipihalla
toiselle kengälleni, toisen olen hukannut tapellessani portsareiden kanssa. Kun saavun viideltä aamulla kotiin, lähentelen miestäni, ja suutun kun en saa vastakaikua. Tuherran itkua ja mongerran hänelle, että ”Shä
et enää rakas…” mutta sammun kesken lauseen. Herään kahden tunnin kuluttua
oksentamaan ja toivon kuolevani. Iltapäivällä löydän narikkalapun ja
pankkikortin lompakostani. Koska en enää ikinä kehtaa mennä ravintolaan jossa pikkujouluja vietimme, en saa takkiani tai kenkääni takaisin. Ihan normi pikkujoulut siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti