Olen emävale

Onko elämäni suurta valetta kaikki tyynni? Olen: valekokkaaja, koska syötän viattomille jälkeläisilleni valmisruokaa ja jos teen itse ruokaa, minulla on peräti neljä vaihtoehtoa mitä teen. Valeäiti, koska en omaa lehmän hermoja, vaan lapseni kiertävät välillä (eikös kerran päivässä ole välillä?) kärsivällisyyteni korkkiruuville, ja kun ruuvi menee liian kieroon ja viimein väkisin suoristuu, siitä kuuluu aikamoinen rätinä ja pauke. Valevaimo, koska välillä (krhm, lievästi sievistelty) tulee sanottua, että ”ei nyt, mä en jaksa”. Valetyöntekijä, koska päätöksiin tyytymättömät asiakkaat ovat lukuisia kertoja ihan pyytämättä kertoneet mitä mieltä ovat ammattitaidostani (tai pikemminkin ammattitaidottomuudestani). Valeshoppaaja, koska annan ymmärtää ostavani vaan en osta ennen kuin vasta alesta. Valesiivooja, ainakin jos mieheltäni kysytään. Valeystävä, koska minulla on aivan liian vähän aikaa rakkaille ystävilleni. Valeurheilija, koska kuvittelen että käveleminen on urheilua ja että minulla on hyvä kunto (pitäisiköhän hankkia lääkitys tähän harhaisuuteen?). Valelaihduttaja, koska huomaan lihoneeni kun yritän saada painoa alas. Valelukija, koska vaikka viikoittain lainaan kirjastosta kirjoja, en saa niitä ikinä luettua. Valekoiranomistaja, koska koiramme on sijoitusnarttu. Valeälykäs, tai no, skipataan tämä koska tätä on ihan turha edes yrittää. Valepyykinpesijä, koska olen pessyt mm. poikani lompakon, ziljoona kolikkoa, avaimet, lukuisia kuukautissiteitä (no hei on sitä ennenkin käytetty pestäviä suojia!) ja Kela-korttini. Välillä olen vahingossa pessyt vaatteitakin. Valeautoilija, koska olen esim. entisen työpaikkani tehdashallin kokoisessa parkkihallissa ajanut auton kyljen tolppaan. Valebilettäjä, koska pidän yllä omaa mielikuvaani kovasta bilettäjästä, vaikka oikeasti pitää päästä viimeistään kymmeneltä kotiin nukkumaan. Valekirjoittaja, koska kaikki mitä kirjoitan on ihan scheissea.

Murkun logiikkaa

Murkku ei suostu syömään valmisruokia, koska ne ovat epäterveellisiä ja niissä on paljon lisäaineita. Esim. lihapullissa käytetään eläimen jämäosia, mm. nahkaa. Nuo lisäaineet ja epäterveellisyys eivät kuitenkaan koske sipsejä, limua ja karkkeja, joita murkku voisi vetää mielin määrin. Murkku itse ei tietysti näe tässä mitään ristiriitaa.  Myöskään kasvikset eivät tee kauppaansa niin terveellisiä kuin ovatkin. 

Murkku on tässä asiassa isänsä aivopesemä, mikä on sikäli ihme että muutoin hän tekee paljon toisin kuin isänsä (hih). Esim. mies kuuntelee heavyä, murkku poppia ja räppia, mies opiskelee teknisen työn opettajaksi, murkku valitsi koulussa tekstiilityön, mies on intohimoinen futisfani ja murkkua ei taas voisi futis vähempää kiinnostaa. Jääkiekosta kumpikin sentään tykkää, mutta kaksi arvausta kannattavatko samaa joukkuetta. Kiitokset vaan miehelle tästä(kin:), minullahan ei arkisin täällä ole muutakaan tekemistä työssäkäynnin, lasten harrastusten, kaupassa käyntien ym. kanssa. Äkkiäkös minä loihdin terveellisen kotiruoka-aterian kun on peräti varttitunti aikaa. Ja tuohon varttiin kuuluu myös syömiseen käytetty aika. Onneksi nykyään on lihapulliakin luomuna, ne ovat kaiken lisäksi hyviä. Luomuvalmisruokia odotellessa =)

Valmistumisia ja ihmeparantumisia

Uskotteko ihmeparantumisiin? En minäkään ennen, mutta pakko kai se on nyt uskoa, koska todistin sellaista tällä viikolla.

Mieheni oli sairas viime viikonloppuna, oli flunssaa ja kurkku kipeä. Hänellä oli sitten opiskelijoiden pikkujoulut risteilyn merkeissä torstaina, sinne kuitenkin oli pystynyt lähtemään (olipa yllätys… ;). En onneksi ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea risteilyllä on tapahtunut, mutta sen tiedän että siellä tuskin on kahvikupposen äärellä keskusteltu presidenttiehdokkaista ja euron kriisistä. Kotiin tullessaan mies on taas ollut NIIN kipeä, ettei ole pystynyt tekemään yhtään mitään, ja äänikin on mennyt. Kumma sattuma että ääni meni risteilyllä, mutta johtuu kuulemma kuitenkin vain ja ainoastaan flunssasta. Hmm…

Pikkuisen voisi ärsyttää, mutta koska mies sai viikolla kasvatustieteiden kandin paperit, säästän mussutukset johonkin parempaan ajankohtaan. Onneksi mussutuksia voi varastoida niin voi sitten joku kerta kilahtaa oikein kunnolla. Meidän piti mennä Jufun buffettiin syömään kiinalaista ja sushia, mutta sekin jää nyt väliin. Kannattaa muuten käydä Jufussa vaikkei se mikään gourmetpaikka olekaan, koska hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan. (http://www.jufu.fi/buffee.html)

Rakas joulupukki

Kuten tiedät, olen aina arvostanut sinua suuresti. Meillä on takana jo monen vuosikymmenen yhteinen taival. Nyt kuitenkin täytyy suoraan sanoa, että olen aika pettynyt toimintaasi.

Muistatko kun lapsena halusin omaa hevosta enemmän kuin mitään muuta. No tulihan sitä hevosta, nimittäin joulupöytään kun vanhempani saivat lahjaksi aitoa venäläistä meetvurstia. (Terapiakäynnit tämän joulun jälkeen jatkuivat vuosia.)

Opiskelujen jälkeen toivoin vastuullista ja jännittävää työtä. Vastuuta totisesti olen saanutkin, kun olen yksin vastuussa 30 potilaasta. Ja kyllä joka työvuorossa saa jännittääkin, että kuoleeko joku käsiin kun henkilökuntaa on liian vähän. Ihan tällainen vastuu ja jännitys ei kyllä kuitenkaan ollut mielessäni. Muistaakseni toivoin myös hyvää palkkaa, eli ei mennyt ihan putkeen tämä(kään) toive.

Toivoin myös pientä peppua ja isoja rintoja, taisit sitten muistaa toiveen vähän väärin päin? Seuraavana jouluna toivoin, että jos en saa hyvää perää ja rintoja suoraan joululahjaksi, niin mieheni innostuisi kosmeettisesta kirurgiasta ja kustantaisi kauneusleikkaukseni. Mies totisesti innostui kauneusleikkauksista, nimittäin minua 15 vuotta nuoremman naisen muodossa jolla oli tötteröhuulet ja 700 gramman silikonitissit.  Minulle sen sijaan jäi kärpäslätkät, joilla saa hengiltä vaikka pienen linnun. Täsmennyksenä, että kun pyysin  tappavan tehokasta asetta ötököitä vastaan, että voisi rauhassa nauttia mökillä suvi-illoista, en tarkoittanut että minun pitäisi kantaa sitä asetta mukanani! No eipä ole mökkiäkään enää, se jäi erotessani ex-miehelle ja povipommille. 

Useana jouluna toiveenani oli että pääsisin matkustelemaan ja tutustumaan vieraisiin kulttuureihin. Mielessä oli joku muu kohde kuin Tallinna, jossa pääsee tutustumaan suomalaiseen kännäyskulttuuriin. Tarkoitin hieman eksoottisempia maita, mutta ainoa eksoottinen asia elämässäni on ollut se eksoottinen sukupuolitauti, jonka toinen mieheni toi Thaimaasta. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita että eroon päättyi sekin liitto.

Toisen avioeroni jälkeen toivoin että viimein saisin elämääni ikäiseni, huumorintajuisen ja älykkään miehen, jonka kanssa voisi keskustella ja joka uskaltaisi näyttää tunteitaan. Toit kyllä elämääni tämän unelmamiehen, hänen ja tyttäreni häät ovat ensi kesänä. Tarkoitin silloin että haluan miehen ITSELLENI!

ETTÄ OLISIKO IHAN LIIKAA PYYDETTY ETTÄ LAITTAISIT NYT TÄNÄ JOULUNA ASIAT KUNTOON, MITÄ??!! Jos joulumuori hoitaisi lahjapuolen, mitään ongelmia toiveiden toteumisen kanssa ei varmasti olisi ollut!

Eipä tässä sitten tänä jouluna muuta.

T. Nuppu

P.s. Toivon tietysti edelleen myös yleisellä tasolla maailmanrauhaa ja että kaikilla ihmisillä olisi katto päänsä päällä ja ruokaa ja päpäpälä mitä noita nyt onkaan.

P.p.s. Jos pitää valita maailmanrauhan ja omien toiveiden välillä, haluan että minun henkilökohtaiset toiveeni toteutuvat.

Orjapiiskurit

Teen kahtena päivänä viikossa etätöitä, ja olen erittäin kiitollinen työnantajalle joka antoi tämän mahdollisuuden. Työt onnistuvat kotona hyvin, varsinkin kun täällä on pieni orjapiiskuri. Kerran kun olin (ihan luvallisella =) kahvitauolla, typsy tuli kulmat kurtussa kysymään minulta, että ”Eiks sun pitäs tehdä töitä??!!”

Vaikka aika supermamma olenkin (NOT!), ihan kaikkeen en taivu. Olin taas etätöissä, kun murkku oli sitä mieltä että olin ollut täysin tehoton:

- Sä oot ollut koko päivän kotona etkä ole edes tehnyt ruokaa!

- Mä olen tehnyt töitä, en kai mä ole kerinnyt.

- No oisit tehnyt tauolla! Mä en mitään valmisruokia syö.

(Mä oon niin HUANO!)

Murkku - suomi sanakirja

Ehkä: todella vahva kyllä

Eiks täällä taaskaa oo mitään syötävää: täynnä olevassa jääkaapissa ei ole maksamakkaraa, ja koska murkun tekee nyt mieli leipää ja maksamakkaraa, ei mitään muuta voi syödä

Ihan kohta: seuraavana päivänä tai viikon kuluttua

Ihan sama: kyllä tai ei tilanteesta riippuen

Isäs oli kun mua teki: yleispätevä lausahdus kaikkeen mahdolliseen

Kaikki muutkin saa pelata K18 –pelejä: kaksi kaveria saa pelata

Keskustelu murkun kanssa: monologi

Koiran komentaminen: ei kuulu murkun sanavarastoon, koska koiralle voisi tulla paha mieli

Koulu: täynnä natsien (kts. alla) tapaisia aikuisia ja muutenkin ihan turha paikka

Kännykkä, tietokone ja pelikonsoli: pyhä kolminaisuus

Lastensuojelu: uhataan tällä kun vanhemmat on natseja (kts. alla)

Mitä tääkin taas on: en todellakaan syö

Mitään en oo ottanut: murkulle on tehtävä puhallus- ja pissatesti

Natsi: vanhemmat jotka kieltävät murkulta jotain

Nolo: vanhemmat

Painiminen isän kanssa: tykkään susta

Pervo: vanhempi joka yrittää osoittaa hellyyttä

Seksi: tiedän siitä kaiken

Skitso: suuttunut vanhempi

Sukupuolitauti: mikä se on?

Siivous: ei kuulu murkun sanavarastoon

Talvikengät: kesäkengät

Yökyläily kaverilla: ryypätään ja rällätään

Vaatteet: aatteet

Ö: tervehdys kun murkku vastaa puhelimeen. Tätä seuraa aina ”Mo”, kun äiti käskee tervehtiä kunnolla

Upseeri ja herrasmies

Tänään on uutisoitu, että upseereille esitetään mahdollisuutta erota virasta 48-vuotiaana. Heille maksettaisiin yhden tai kahden vuoden bruttopalkka erorahana. Eläkkeelle he voisivat jäädä 55-vuotiaina kuten nytkin. Perusteluna on, ettei kaikkien yli 50-vuotiaiden upseereiden fyysinen kunto riitä edes sodan ajan esikuntatehtäviin. Siis mitä? Sen olen tiennyt että varusmiesten kunto on rapautunut vuosien saatossa, mutta että upseeritkin ovat noin huonossa jamassa? Ja käsittääkseni irtisanoutua voi kuka tahansa milloin vaan, silloin ei kylläkään saa parilta vuodelta palkkaa vaan liiton päivärahaa (jos sattuu kuulumaan ammattiliittoon).

Mannerheim osallistui taisteluihin jo ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli ennen toista maailmansotaa puolustusneuvoston puheenjohtaja 64-72-vuotiaana, ja tämän jälkeen ennen presidentiksi tuloaan hetken puolustusvoimien komentaja. Jatkosodassa taas taisteli jopa 15-vuotiaita poikia, joilla ei todellakaan ollut mitään erityisoikeuksia sodan jälkeen.

Ja nyt yli viisikymppiset upseerit ovat liian huonossa kunnossa edes esikuntatehtäviin, JOS sattuisi yllättäen tulemaan sota. Koska minulle saattaa tulla neliraajahalvaus ennen eläkeikää, saisinko jäädä varmuuden vuoksi 48-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle? 

Siis minun pienet tohvelieläimen kapasiteetin omaavat aivoni eivät ymmärrä uutista. Minä en ole inttiä käynyt enkä tiedä upseerien työstä mitään. Mutta sen tiedän, että esimerkiksi palomiesten eläkeikä on 63-68 vuotta. Mielestäni palomiesten ammatti on jo nyt tässä hetkessä aika lailla raskasta ja vaarallista. Rauhan aikaan upseerit tuskin pistävät päivittäin omaa henkeään alttiiksi. 


Nyt ei kyllä parane ajatella tätä liikaa, ettei ala ainoaan aivosoluun vielä sattumaan.

Opettajanretku

Olimme tänään mieheni kanssa ekaluokkalaisen typsymme vanhempainvartissa, typsyllä on mennyt tosi hyvin koulussa mistä olemme erittäin iloisia. Hänellä on aivan ihana luokanope, toisin kuin veljellään, jolla ensimmäisten kolmen vuoden vaihtui ope JOKA IKINEN lukukausi, joskus kesken lukukauden. Monikaan opettajista ei ollut pätevä. Vieläkin pistää vihaksi, mutta se hyvä puoli tuossakin oli, että luokka hitsautui todella lujasti yhteen eikä siellä esiintynyt kiusaamista. Mutta mitäpä muutakaan, lapset turvautuivat toisiinsa kun ei ollut aikuista kehen tukeutua. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa (ennen kuin pääsen kunnolla vauhtiin =).

Onnistuimme vanhempainvartissa ihan viime metreille saakka vaikuttamaan melkein selväjärkiseltä ja asialliselta perheeltä, mutta sekin kulissi sitten romahti. Olimme jo pukemassa päälle, kun tuli puhetta että mieheni opiskelee ja asuu nyt neljättä vuotta toisella paikkakunnalla, opinnot ovat (THANK GOD!) jo loppusuoralla. Opettaja erehtyi kysymään mitä mieheni opiskelee, jolloin mieheni itselleen ominaiseen tyyliin vastasi, että ”Mustakin tulee jonkunnäköinen opettajanretku”. Opettaja meni ihan punaiseksi ja totesi, että ”Nyt pistit pahan”. Toivottavasti hän tarkoitti sitä että mies on kohta kollega eikä tuota retkuosuutta… Siis voi hävetys, taas! Meillä vitsaillaan (ja kettuillaan =) paljon kotona, eikä aina ulkomaailmassa suodatin pelaa. Onneksi ei tarvitse olla opettajanhuoneessa kuuntelemassa mitä meistä puhutaan. 


(Itsehän en ikinä mitään sammakoita suustani päästele.)

Ostoksilla murkun kanssa, jippii

Olin isossa ostoskeskuksessa 15-vuotiaani poikani kanssa etsimässä hänelle talvikenkiä ja –takkia, tarvitseeko sanoa enempää? Että voi olla vaikeaa vaatteiden löytyminen, jos olisin vielä kerrankin kuullut ”ihan hirvee” tai ”en käytä, jonku pitäs maksaa että käyttäsin”, olisin jättänyt pojan Selloon ja ottanut äkkilähdön vaikka Rhodokselle. Ja varsinkin talvikengät olivat NIIIIIIIIIIIIIIN hankalat löytää, koska nykynuoret eivät käytä talvikenkiä, samoja kenkiä pidettäisiin kesät talvet. Ennen kyllä käytettiin talvikenkiä muttei pipoja, nyt on päinvastoin ja pipoja pidetään kesälläkin. Aika usein tilaamme ulkomailta vaatteita, mutta netistäkään ei nyt hyviä kenkiä löytynyt. Arvata saattaa että kun tietyn merkkiset mieleiset talvikengät viimein löytyivät, tämä mamma ei ihan halvalla päässyt. Mutta siinä vaiheessa oli ihan sama mitä kengät maksoivat… (Taisi olla murkun taktiikkaa, ensin ajaa minut hulluuden partaalle eikä edes katso kunnolla vaatteita, ja kun näkee että alan olla kypsä noukittavaksi, iskee.)

Emme ole kauheasti käyneet Sellossa, joten emme muutenkaan löytäneet sieltä mitään. Ja se on Sellon suunnittelijoiden moka, eikä minun vikani. Esim. apteekkia ei löytynyt, onneksi kotipaikkakunnan apteekki oli vielä auki että saatiin pojalle ostettua antibiootit. Ja kysyn vaan että missä olivat kunnon taulut joissa on liikkeet jaoteltu ja joissa näkyy selvästi niiden sijainti? Kosketusnäytöllinen opastintaulu on ihan p**seestä! Jos sen saa toimimaan (useimmiten ei saa), ei siitä kuitenkaan tajua mitään. Kun sen avulla yrittää löytää liikkeen, on toisella puolella kauppakeskusta kuin pitäisi. (Ja sehän ei ole minun suunnistustaitojen vika, vaan sen typerän taulun!) Saati sitten kun yrittää etsiä pankkiautomaattia katsoakseen onko ryöstöhintaisten ostosten jälkeen enää rahaa jäljellä edes makaroneihin, eihän sieltä löydy automaattejakaan! Siis WTF? Lopuksi sitten ei tietysti löydetä autoa, koska joku idiootti (poika) ei katsonut mihin väliin sen jätimme. Ja kun se parkkihalli ei olekaan kuin pienen kaupungin kokoinen. Tuokin on suunnittelijoiden salajuoni, jolla yritetään palauttaa lannistuneet ja uupuneet asiakkaat takaisin ostoshelvettiin, vaikeeta on lähteä poiskaan kun ei autoa löydy. Parasta on se, että tytölle pitää vielä löytää talvikengät, joten eikun ensi viikonloppuna koko hauskuus uusiksi!


Automatkat murkun kanssa olivat ihan kivoja, oli aikaa jutella. Varsinkin sen jälkeen kun päästiin syömään. Koska murkkuhan halusi vain ja ainoastaan  McDonaldsiin, ja kaksi arvausta löydettiinkö sellaista Sellosta!?

(Olisiko muuten hyviä vinkkejä miten tehdä 4-henkiselle perheelle yhdestä makaronipussista ruokaa viikoksi?)

Pikkujoulut

En päässyt eilen työpaikan pikkujouluihin, koska olen edelleen kipeä. Joten taidanpa hieman kiukutella. Ihan vaan siitä ilosta, että voin sen tehdä. Joissain paikoin maailmaa möksötys on samanlainen ylellisyys kuin vessapaperi tai puhdas vesi. Möksötys tuskin tulee mieleen kun taistelee hengissä pysymisestä, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Itse ei pysyisi hengissä jos ei saisi säännöllisesti kilahtaa jostain.

Aion kiukutella kuitenkin vain vähän, koska kahden viikon kuluttua minua odottavat uudet pikkujoulut ihanien kavereiden seurassa. Ja aion totisesti ottaa nämä menetetyt pikkujoulut takaisin, aikomuksena on ottaa törkeät sukkahoususiiderit. Pusuttelen ja halailen tyyppejä alkuillasta, loppuillasta läpsin heitä koska he ovat loukanneet ystävääni. Ja jos eivät ole, aikovat kuitenkin sen kohta tehdä. Heilun tanssilattialla kuvitellen tanssivani tosi seksikkäästi. Kaadan ainakin yhden siiderin jonkun muun kuin itseni päälle. Kerron hulvattoman hauskoja tarinoita huomaamatta että olen ainoa joka niille nauraa. Hukkaan laukkuni ja sätin siitä ystäviäni, kunnes huomaan että olen itse antanut sen miespuoliselle kaverille huolehdittavaksi siksi aikaa kun ”tanssin”. Viljelen kuolemattomia iskulauseita tyyliin "Tykkäät sä kissoista? Haluisit sä silittää mun mirriä" ja "Mennäänks kattoo minkä värinen mun makkarin katto on". Jos joku epätoivoinen innostuu, lähden karkuun. Itse innostun komeista kaksospojista, kunnes pettymyksekseni huomaan että heitä olikin vain yksi. Tilitän surkeaa elämääni tutuille ja tuntemattomille, kunnes huomaan puhuvani yksin. Kotiin lähtiessä en löydä narikkalappua ja syytän siitä portsareita. Lopulta minut heitetään ulos ilman takkiani. Koska olen juonut miltei kaikki rahani enkä löydä pankkikorttiani, joudun menemään bussilla kotiin. Oksennan bussissa penkille ja kotipihalla toiselle kengälleni, toisen olen hukannut tapellessani portsareiden kanssa. Kun saavun viideltä aamulla kotiin, lähentelen miestäni, ja suutun kun en saa vastakaikua. Tuherran itkua ja mongerran hänelle, että ”Shä et enää rakas…” mutta sammun kesken lauseen. Herään kahden tunnin kuluttua oksentamaan ja toivon kuolevani. Iltapäivällä löydän narikkalapun ja pankkikortin lompakostani. Koska en enää ikinä kehtaa mennä ravintolaan jossa pikkujouluja vietimme, en saa takkiani tai kenkääni takaisin. Ihan normi pikkujoulut siis. 

Valevirus ja muita valheita

Jos on kerta valelääkäreitä, miksei voi olla valetautejakin?? Olen nyt sairastanut 2,5 viikkoa, olisin suonut että tämä tauti olisi ollut valeviruksen aiheuttama, ja tauti olisi kestänyt 2,5 viikon sijaan 2,5 tuntia:

Valevirukset: ”Nonni, onko kaikki nyt tiukasti kiinni soluissa? Ainakin kuuluu tosi kovaa yskintää isännästä, hyvä jätkät! Mut jumalauta Pena, kokoa ittes, sähän oot ihan levähtänyt etkä ole edes kiinni siinä solussa! Me jäädään heti kiinni sun urpoilun takia!”

Valkosolut: ”Hei hei hei, mitäs täällä näkyy, ketä te oikein olette”?

Valevirukset: ”Me ollaan tosi pahoja ja vaarallisia tappajaviruksia, ja sanoinks mä jo et tosi pahoja? Ei kannata tulla lähelle tai te niin kuolette!”

Valkosolut: ”Vitut te mitään viruksia ootte, eihän teillä edes ole omia proteiineja! Eikä viruksilla sitä paitsi ole aineenvaihduntaa, mut sun kaveris kusi just alleen! Nyt nimittäin lätty lätisee!!!”

Minusta on ihmeellistä, etteivät valelääkärit ole jääneet kiinni aiemmin. Jossain toisessa ammatissa jäisi heti kiinni.

Miettikääpä vaikka valehammaslääkäriä: (kuiskaa hammashoitajalle) ”Hei mikä pora mun nyt pitikään ottaa? Okei kiitti. Kuin syvältä mun pitää porata? Miten niin et tiedä?? Pikku hetki, mä tsekkaan googlesta.”

Tai valeompelijaa: ”Joo tästä sun iltapuvusta tulee tosi magee, ja tää sun kangas on ihana! Mä oon aina tykännyt puuvillasta. Ai miten niin ei oo puuvillaa? Silkkiä? Sanoinks mä muka että puuvillaa? Mut eihän kankaalla kyl loppupeleissä oo mitään välii, samalla tavalla ne ommellaan ja pestään.”

Valelastenhoitaja olisi ikävä tuttavuus: ”Joo oon mä hoitanut kersoja vaikka kuinka monta vuotta ja koulutus on. Ja vauvoja oon hoitanut kymmeniä kertoja. Ja nelikuisia myös, voitte täysin luottaa muhun. Ai miten niin osaanko vaihtaa vaippoja, tietysti osaan! Kakkavaippoja?? Siis pitääks lastenhoitajan vaihtaa nekin, mä oon luullut et se on jotain urbaanilegendaa? Mut ei kai se haittaa vaikka ne kakat vähän aikaa ois pöksyissä? Onks teillä muuten jotain ranskalaisii ja lihapullia millä voin ruokkii teidän vauvan?”

Varoitustarra kyläilyihin

Pienille (ja vähän isommillekin) ihmisille kyläily kavereiden luona on todella tärkeää. Kylästä palaa poikkeuksetta iloinen ja virtaa täynnä oleva lapsi. Ekaluokkalainen tyttöni oli tänään kylässä kaverilla, ja siellä oli ollut superhauskaa ja ihanaa. Kyläilyillä on kuitenkin vaaransa, joista ei puhuta lapsioppaissa yhtään mitään. Niissä pitäisi ehdottomasti olla ohjeet miten näihin tilanteisiin varaudutaan etukäteen. Vähän niin kuin kerrotaan miten annetaan seksivalistusta esimurkuille, sekin tehdään etukäteen, eikä vasta sitten kun vahinko on jo sattunut.

- Mä haluun hampsterin!

- Ei meille kyllä mitään hamsteria voi tulla, mä olen niille vähän allerginen.

- Mä pidän sen mun huoneessa, niin ei se haittaa jos sä oot vaan vähän allerginen.

- Kyllä se hilse kulkeutuu, ja purujen lähellä äiti ei voi olla.

- No ei se haittaa jos se on mun huoneessa. Mä haluun hampsterin!

- Ei se auta, häkkikin pitää siivota niin pakkohan siinä on puruihin koskea.

- Isi voi siivota.

- No ei varmasti siivoa.

- Mä haluun hampsterin!

- Isi saisi slaagin ja äiti astmakohtauksen jos meille tulisi hamsteri.

- Mikä se slaaki on?

- No isi pyörtyis ja saisi hepulin.

- Mikä astmakohtaus on?

- No mua yskittää eikä saa henkeä.

- No hengitä!

- Nyt ei tule mitään hamsteria!

- No sit mä haluun koiranpennun!

- Ei se ole ikuisesti pentu, siitä tulee samanlainen kuin Missy on.

- Mut mä haluunkin sihuahuan, se on aina pieni, niin!

- Meille ei tule chihuahuaa!

- No sitten Missy on mun oma koira, anna se tänne!

........

- Mulle heti se hampsteri! Mä en kestä!

(NO EN MÄKÄÄN!)

Missy doesn´t live here anymore

Hei Kasvattaja!

Surukseni minun täytyy ilmoittaa, että Missy on menehtynyt. Missy katosi pari viikkoa sitten kun olimme lähimetsässä ulkoilemassa. Se näki poron ja lähti sen perään. Meillähän täällä pääkaupunkiseudulla on tunnetusti lukuisia porotukkia ympäri metsiä. Missy ei voinut metsästäjän vaistoilleen mitään, mittelspitzithän ovat miltei yhtä tunnettuja metsästyskoiria kuin suomen pystykarva.

Kun tapasimme viikko sitten Kennelliiton kokouksessa, en tohtinut sanoa tästä mitään, koska toivoin että Missy vielä löytää kotiin. Näin ei valitettavasti ole käynyt, ja pahoin pelkään että se on joutunut harmaakarhun suihin. Olen todella pahoillani, suru on meilläkin niin kova, ettemme varmasti enää ikinä ota uutta koiraa. Tai edes kissaa. Tai hamsteria. Tai ylipäätään mitään millä on hampaat ja mistä lähtee ääntä ja  karvoja, meille tulee korkeintaan kultakaloja. Vai onkohan niilläkin jotkut pienet kalanhampaat joilla ne tekevät tuhoa ja raahaavat akvaarion koristeita ja kasveja ympäriinsä? No joka tapauksessa hyvää jatkoa sinulle.

T. Nuppu

Ps. Karvarukkaseni joita ihailit viikko sitten ovat ihan kotimaista tekoa.

Antakaa. mulle. mun. kalenteri. HETI!

Nonni. Nyt iski taas kauhea riisi. Eilinen hetkellinen tunteilu oli pientä tämän järkyttävän uutisen rinnalla.

Työpaikkani ilmoitti, ettei enää ensi vuodesta lähtien jaa työntekijöille taskukalentereita. Siis mitä?? Eikö tässä maailmassa voi enää mihinkään luottaa?? Olen hallinnut seitsemällä kalenterillani arkeani, ja nyt yksi niistä aiotaan brutaalisti riistää minulta! No okei, ”hallita” sana on vähän liioittelua, mutta melkein aina olen ollut melkein siellä missä on melkein pitänyt ollakin. Oman kännykän kalenterin, työkännykän kalenterin, työn Outlookin kalenterin, kahden pienen seinäkalenterin ja pöytäkalenterin avulla ei mitenkään pieni ihminen pärjää, tajuaahan sen nyt jokainen! Siis pitääkö minun nyt ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin? Niin kuin mennä OSTAMAAN taskukalenteri? Eikö se ole aika epänormaalia ja suorastaan perverssiä, minä en ainakaan tunnusta että olisin sitä (ainakaan julkisesti) tehnyt vuosikausiin?? 

Jos menen ostamaan kalenteria, käy vielä niin kuin minulle käy aina auton varaosaliikkeessä. Eli kaikki vähänkin järjelliset ajatukset katoavat sillä siunaamalla sekunnilla kun astun varaosaliikkeen kynnyksen yli, sydän alkaa hakkamaan ja punastun jo valmiiksi kun tiedän että katastrofi iskee heti kun avaan suuni. Yhdenkin kerran unohdin miksi kutsutaan tuulilasin pyyhkijää. Sepostin jotain ”sellasesta joka menee ikkunassa viuhviuh kun käyttää pissapoikaa” ja käytin vielä käsiäni havainnollistamaan viuh viuh liikettä. (Viittaan tässä kohdin 12.11.2011 päivättyyn kirjoitukseeni.) Mutta hyvin tajusi ystävällinen henkilökunta silläkin kertaa mitä tarkoitin, ja hienosti heillä piti pokkakin. Juu, kyllä nyt on vielä ihan liian aikaista miettiä kalenterin ostamista, siihen tarvitaan siedätyshoitoa. Ja suklaata. Paljon suklaata. Aloitankin siedätyshoidon heti menemällä ostamaan suklaata. Ja vaatteita. Ja laukkuja. Ja kenkiä. Ja meikkejä. Ja lehtiä (mutta ei mitään autolehtiä). 

Isä

12 vuotta.

Luulisi siinä ajassa turtuneen. Toivoisi turtuneensa. Vai pelkääkö että turtuu? Vieläkin tietty partavesi, lämmin ilman henkäys, kirja, valokuva tai musiikki tuo haikean mielen, jossa on myös aimo annos mielipahaa ja syyllisyyttä. Vaikka syyllisyyden ei edes pitäisi olla minun taakkani. Useimmiten en enää edes ajattele isääni, mutta kun ajattelen, se sattuu vieläkin liikaa. Ikävöinnin tilalle jäi liikaa vihaisia sanoja,  epäluottamusta, katkeruutta. Sameat silmät toivat pettymyksen yhä uudestaan. Satunnainen lähentyminen oli kuin lasinen maljakko joka oli rikkoutunut liian monta kertaa ja joka liimauksenkin jälkeen näytti siltä mitä olikin, rikkinäiseltä. Isäni oli kuitenkin muutakin kuin mustien tunteiden tuoja, älykäs ja lämmin ihminen joka osasi olla hyvä vaari esikoiselleni. Hän oli ihminen joka erottuani miehestäni ajoi läpi yön toiselle puolelle Suomea hakeakseen minut ja kuukauden ikäisen lapseni ja viedäkseen meidät lapsuudenkotiini. Hän oli ihminen joka tiesi vastauksen miltei jokaiseen kysymykseeni. Hän oli ihminen joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen, vaikka minä en hyväksynytkään häntä. Hän oli isäni, jolle en saanut jättää hyvästejä. 

Avainten salaliitto

Aika usein tunnen itseni idiootiksi. Mottoni onkin, että ”hymyile niin ne luulee että tajusit”. Hymyni ei siis kerro ystävällisyydestä tai iloisuudesta vaan siitä että älykkyysosamääräni on pienempi kuin kengännumeroni. Valitettavasti älyän kuitenkin sen verran että ymmärrän että metsään meni taas kerran ja pahasti.

Tänään oli taas tähtihetki. Olin viikolla ripittänyt miestäni siitä että kun hän oli lähtenyt opiskelupaikkakunnalle, hän ei ollut tuonut käyttämästään autosta autotolpan avainta (koska siis minunhan EI ITSE TIETYSTI tarvitse tuollaista asiaa huomata…). Kirosin raaputtaessani auton ikkunoita aamulla (jää oli liimattu jollain h…tin superliimalla ikkunaan), ja yritin illalla kuumeisesti etsiä toista avainta, jonka tiesin olevan jossain. En sitä löytänyt. Kunnes tänään koiran kanssa lenkiltä tullessa satuin ovea avatessa vilkaisemaan avainnippuani, jossa tolpan avainkin sitten oli. Masentavan pimeä ja märkä lenkki sai arvoisensa päätöksen. Miehen ilme oli taas säälivän ja ärsyyntyneen välimaastossa… Mutta puolustukseksi todettakoon, että avainnipussa on sentään KAKSI muutakin avainta, että pikkuisen vaikeaa sieltä seasta on huomata yhtä pikku avainta!

Hevostelua

Olen aiemmin harrastanut ratsastusta usean vuoden ajan, nyt kun minulla ei ole omaa elämää siihen ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Näen kuitenkin välillä unia ratsastamisesta ja haaveena on aloittaa harrastus joskus yhdessä typsyn kanssa.

Tällä haavaa hevoset eivät siis kuulu elämääni. Tai näin olen ainakin luullut. Nyt olen alkanut epäilemään, että meillä onkin hevonen. Tämä tulee mieleen aina kun katson kauppalaskua ja kun eilen täynnä oleva jääkaappi ammottaa tänään tyhjyyttään. Sitä en ole kyllä tiennyt että hevoset juovat maitoakin, ja vielä useita litroja päivässä. Ja mielestäni on eettisesti hieman epäilyttävää, että myös leikkeleet kelpaavat. Koska minä en ainakaan syö kuin hevonen (I wish…), ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että omistamme kyseisen eläimen. Toinen vaihtoehto on että meillä asuu urheileva murrosikäinen poika.