Sukupuolisensitiivinen kasvatus, pyh ja pah

Eräässä kasvatuslehdessä oli taas haastattelu perheestä, jossa harrastetaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta. Eli lapsia ei millään tavoin kasvateta sidoksissa sukupuoleensa, sukupuoleltaan lapset ovat neutraaleja. Ihmisistä puhutaan ihmisinä, kavereina ym. eikä miehinä ja naisina. Ja esim. pojille puetaan pinkkiä ja laitetaan pinnejä. Yhdessä perheessä edes sukulaisille tai kavereille ei suostuttu kertomaan tuolloin jo parivuotiaan lapsen sukupuolta, että lasta kohdeltaisiin yksilönä eikä sukupuolensa edustajana. Just. Näin tulisi kylläkin toisaalta toimia vaikka tiedostaisi lapsen sukupuolenkin... Hyvä tarkoitus on myös sillä että yritetään kasvattaa lapsi ajattelemaan että jokainen ihminen on samanarvoinen sukupuolesta riippumatta. Tätä olen myös omille lapsille yrittänyt opettaa.

Omassa perheessä EI TOD ole tämä kasvatuspedagogiikan suuntaus käytössä. Kun typsy syntyi 8 vuotta veljensä jälkeen, saattoi olla että hieman menin alussa sekaisin (siis kirjaimellisestikin, tungin mm. pyykin huuhteluaineen pakastimeen ym. kivaa, mutta se on ihan toinen tarina =) ja ostin melkein kaikki vaaleanpunaisena. Hyvä etten värjännyt narttu saksanpaimenkoiraammekin vaaleanpunaiseksi. Mutta kun oli niiiiiin ihanaa ostaa kaikkea sievää sinisten ja vihreiden mörköpuseroiden jälkeen. Siihen aikaan ei ollut mitään Me & I kuoseja pojille. Vauvalla oli pantoja vaikkei tukkaa ollut kuin muutama hassu tupsu ja ne muutamat tupsut olivat kiinni tarrapinnillä.  Mutta mitä sitten? Miksei voi olla ylpeä sukupuolestaan ja korostaa sitä? Aivan sama minullekin kumpaa sukupuolta on, kunhan on ylpeä itsestään ja siitä mitä edustaa.

Typsy on pelannut jalkapalloa ja ottaa kauheita paini/riehumismatseja isänsä kanssa, mutta rakastaa myös kauniita vaatteita, kynsien lakkausta ja hiusten laittoa. Hän olisi voinut vapaasti leikkiä isoveljensä vanhoilla autoilla, legoilla ja junaradalla, mutta nuket ja kotileikit ovat kiinnostaneet enemmän. Murkkupojalla on taas punaiset, valkoiset ja lilat pillifarkut ja hän rakastaa muutenkin värejä vaatetuksessaan. Ja pelaa amerikkalaista jalkapalloa. Täytyy kyllä tunnustaa pienuutensa, nimittäin miehen kanssa olimme kauan punaisia ja liloja farkkuja vastaan, koska tiesimme että siitä tulee koulussa sanomista. Niin kuin tulikin, mutta poika ei välittänyt, vaan sanoi, että ”Mulla on oikeus pukeutua niin kuin mä haluun, ihan sama jos joku ei tykkää”. Ja juuri noin haluankin lasten ajattelevan. Mutta en silti antaisi murkun pistää pinniä päähänsä, joku raja sentään…

Ja sitä paitsi sukupuolisensitiivinen on sanana täysin harhaanjohtava. Sensitiivinen tarkoittaa herkkyyttä ja altista, kysyn vaan miten tuossa muka ollaan herkkiä sukupuolisuudelle? Sukupuolineutraali kasvatus olisi parempi nimitys, vaikka sitä vastustetaan sen takia, että sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella pyritään ottamaan huomioon tavat, joilla tyttöjä ja poikia kohdellaan eri tavalla.  Tässä on myös unohdettu se, että miehet ja naiset ovat genetiikaltaan ja hormoneiltaan erilaisia. Miehen Y-kromosomi on muuten vain murto-osa X-kromosomin koosta, ja Y-kromosomissa on enää 45 toimivaa geeniä, kun taas naisen X-kromosomissa on yli 1100 geeniä. Kolmesataa miljoonaa vuotta sitten urosten Y-kromosomissakin oli noin 1400 geeniä, mitäs tästä voisi päätellä? Että mies on kohta uhanalainen laji ja naisista tulee kaksineuvoisia jolloin sukupuolisensitiivisyydestä tulee väkisinkin hallitseva kasvatuspedagogiikka koska ei ole enää eri sukupuolia? Lapsenteosta tulee kyllä sitten tooooosi tylsää.

Meillä ei siis missään nimessä ohjata lapsia harrastamaan mitään sukupuolelle tyypillisiä  lajeja.

Typsyn huone on sisustettu todella sukupuolineutraalisti, kuten kuvasta näkyy. Mistään ei kyllä huomaa onko tämä tytön vai pojan huone.