Avainten salaliitto

Aika usein tunnen itseni idiootiksi. Mottoni onkin, että ”hymyile niin ne luulee että tajusit”. Hymyni ei siis kerro ystävällisyydestä tai iloisuudesta vaan siitä että älykkyysosamääräni on pienempi kuin kengännumeroni. Valitettavasti älyän kuitenkin sen verran että ymmärrän että metsään meni taas kerran ja pahasti.

Tänään oli taas tähtihetki. Olin viikolla ripittänyt miestäni siitä että kun hän oli lähtenyt opiskelupaikkakunnalle, hän ei ollut tuonut käyttämästään autosta autotolpan avainta (koska siis minunhan EI ITSE TIETYSTI tarvitse tuollaista asiaa huomata…). Kirosin raaputtaessani auton ikkunoita aamulla (jää oli liimattu jollain h…tin superliimalla ikkunaan), ja yritin illalla kuumeisesti etsiä toista avainta, jonka tiesin olevan jossain. En sitä löytänyt. Kunnes tänään koiran kanssa lenkiltä tullessa satuin ovea avatessa vilkaisemaan avainnippuani, jossa tolpan avainkin sitten oli. Masentavan pimeä ja märkä lenkki sai arvoisensa päätöksen. Miehen ilme oli taas säälivän ja ärsyyntyneen välimaastossa… Mutta puolustukseksi todettakoon, että avainnipussa on sentään KAKSI muutakin avainta, että pikkuisen vaikeaa sieltä seasta on huomata yhtä pikku avainta!