Älä jätä työkonettasi töihin, koska sen kaksi kertaa kun sen
teet, tulet satavarmasti viikonloppua vasten kipeäksi ja etätyöpäiväsi peruuntuu
koska koneesi on töissä.
Päinvastoin kun oppaissa ja lehtien haastatteluissa hehkutetaan,
et kasva ihmisenä kun saat lapsen. Sen sijaan huomaat oman pienuutesi hävettävän
selvästi saadessasi raivarin 1,5–vuotiaalle joka on vain huomiotasi vailla.
Vanhemmuus ei kasvata kärsivällisyyttä, se kasvattaa ainoastaan *sensuroitu* otsassasi. Ja tuo *sensuroitu* kasvaa sitä mukaa isommaksi kuin lapsikin.
Kun lapsi tulee murkkuikään, niin tulet sinäkin. Yritä siinä
sitten pysyä rauhallisena ja muistella, että kaikki johtuu hormonien myllerryksestä
ja tunnemyrskystä murkkusi sisällä, kun sadannen kerran sanot murkullesi että
takki kuuluu vaatekaappiin, ei lattialle, pyykit pyykkikoriin ja roskat
roskikseen (murkulle on jopa hankittu tätä varten OMA pyykkikori ja roskis hänen
huoneeseensa mutta silti ei onnistu!).
Kasvatustyösi ei ole epäonnistunut, jos lapsesi saavat
raivareita, sanovat vastaan, osoittavat mieltään ja paiskovat ovia. Se on
epäonnistunut, jos lapsesi eivät uskalla näyttää negatiivisia tunteita sinulle.
Lapsesi tulevat tuottamaan pettymyksiä sinulle. Niin sinäkin
heille. Kun he saavuttavat murkkuiän, olet synonyymi nololle. Anteeksi pyytämisen
taitoa on harjoiteltava puolin ja toisin, ja tämä koskee myös puolisoita. Ja
vielä tärkeämpää kuin pyytää anteeksi on antaa anteeksi.
Et tule ikinä saamaan satujesi rinssiä ja onnellista elämää
elämäsi loppuun asti. Siis rimpressasadut pitäisi lailla kieltää, ne antavat tytöille
ihan harhaisen kuvan parisuhteesta ja elämästä! Sen sijaan jos hyvin käy, voit
saada miehen joka saa sinut nauramaan vaikka hän ei huomioi hääpäiväänne,
miehen joka osallistuu kodin töihin ja lastenhoitoon mutta ei osta sinulle
ikinä kukkia tai koruja muuten vaan yllärinä ja miehen johon voit luottaa
vaikka hän ei julista sinulle ja koko muulle maailmalle joka päivä intohimoista
rakkauttaan sinuun.
Onnea eivät tuo sanahelinät ja merkkilaukut, vaan se kun
pieni tyttösi kaivautuu kainaloosi iltaisin ja katsotte yhdessä jotain laadukasta
tv-ohjelmaa kuten Lentokenttä, kun murkkusi muistaa kiittää autokyydistä tai
kun miehesi edelleen on kuuminta hottia silmissäsi.
Shit happens, aina sattuu vastoinkäymisiä. Et pysty niitä
torjumaan, mutta pystyt muokkamaan suhtaumistasi niihin. ”Jaaha, tulee
putkiremppa just nyt, kun puolen vuoden päästä asutaan jo muualla”, ”No kiva, odottamani
ja pelkäämäni leikkaus peruttiin koska olen kipeä” ”Ai lähdet sitten 300 kilsan
päähän opiskelemaan 4-5 vuodeksi kun kuopus on vasta 2-vuotias”. ”Ai anoppi
tuli liian aikaisin lapsenvahdiksi, yhteinen reissu ystävien kanssa on vasta viikon
kuluttua. Reissu pitää siis peruuttaa.” Aikamme suuren ajattelijan Matti
Nykäsen sanoin, so not. V…..taa ihan suunnattomasti hetken, mutta ei maailma vastoinkäymisiin
kaadu niin kauan kun joku ei sairastu vakavasti tai kuole.
Kun menet
ostoskeskukseen etsimään itsellesi uutta takkia ja puseroa, tulet takaisin ison
vaatekassin kanssa. Kassi on täynnä vaatteita lapsillesi.
Rakkautta on se, kun kuuntelet ekaluokkalaisesi
nokkahuiluesitystä, ja vilpittömästi kehut kuinka ihanasti hän soitti.
Itselleen nauraminen on tärkeämpää kuin arvokkuuden
säilyttäminen.
Minusta ei tule ikinä ompelijaa. Olen surkea useissa ”naisten
hommissa” (protesti tuota ilmaisua vastaan!). Katsokaa kuvaa, I rest my case.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti