Mitä olen oppinut elämäni aikana

Älä jätä työkonettasi töihin, koska sen kaksi kertaa kun sen teet, tulet satavarmasti viikonloppua vasten kipeäksi ja etätyöpäiväsi peruuntuu koska koneesi on töissä.

Päinvastoin kun oppaissa ja lehtien haastatteluissa hehkutetaan, et kasva ihmisenä kun saat lapsen. Sen sijaan huomaat oman pienuutesi hävettävän selvästi saadessasi raivarin 1,5–vuotiaalle joka on vain huomiotasi vailla. Vanhemmuus ei kasvata kärsivällisyyttä, se kasvattaa ainoastaan *sensuroitu* otsassasi. Ja tuo *sensuroitu* kasvaa sitä mukaa isommaksi kuin lapsikin.

Kun lapsi tulee murkkuikään, niin tulet sinäkin. Yritä siinä sitten pysyä rauhallisena ja muistella, että kaikki johtuu hormonien myllerryksestä ja tunnemyrskystä murkkusi sisällä, kun sadannen kerran sanot murkullesi että takki kuuluu vaatekaappiin, ei lattialle, pyykit pyykkikoriin ja roskat roskikseen (murkulle on jopa hankittu tätä varten OMA pyykkikori ja roskis hänen huoneeseensa mutta silti ei onnistu!).

Kasvatustyösi ei ole epäonnistunut, jos lapsesi saavat raivareita, sanovat vastaan, osoittavat mieltään ja paiskovat ovia. Se on epäonnistunut, jos lapsesi eivät uskalla näyttää negatiivisia tunteita sinulle.

Lapsesi tulevat tuottamaan pettymyksiä sinulle. Niin sinäkin heille. Kun he saavuttavat murkkuiän, olet synonyymi nololle. Anteeksi pyytämisen taitoa on harjoiteltava puolin ja toisin, ja tämä koskee myös puolisoita. Ja vielä tärkeämpää kuin pyytää anteeksi on antaa anteeksi.

Et tule ikinä saamaan satujesi rinssiä ja onnellista elämää elämäsi loppuun asti. Siis rimpressasadut pitäisi lailla kieltää, ne antavat tytöille ihan harhaisen kuvan parisuhteesta ja elämästä! Sen sijaan jos hyvin käy, voit saada miehen joka saa sinut nauramaan vaikka hän ei huomioi hääpäiväänne, miehen joka osallistuu kodin töihin ja lastenhoitoon mutta ei osta sinulle ikinä kukkia tai koruja muuten vaan yllärinä ja miehen johon voit luottaa vaikka hän ei julista sinulle ja koko muulle maailmalle joka päivä intohimoista rakkauttaan sinuun.

Onnea eivät tuo sanahelinät ja merkkilaukut, vaan se kun pieni tyttösi kaivautuu kainaloosi iltaisin ja katsotte yhdessä jotain laadukasta tv-ohjelmaa kuten Lentokenttä, kun murkkusi muistaa kiittää autokyydistä tai kun miehesi edelleen on kuuminta hottia silmissäsi.

Shit happens, aina sattuu vastoinkäymisiä. Et pysty niitä torjumaan, mutta pystyt muokkamaan suhtaumistasi niihin. ”Jaaha, tulee putkiremppa just nyt, kun puolen vuoden päästä asutaan jo muualla”, ”No kiva, odottamani ja pelkäämäni leikkaus peruttiin koska olen kipeä” ”Ai lähdet sitten 300 kilsan päähän opiskelemaan 4-5 vuodeksi kun kuopus on vasta 2-vuotias”. ”Ai anoppi tuli liian aikaisin lapsenvahdiksi, yhteinen reissu ystävien kanssa on vasta viikon kuluttua. Reissu pitää siis peruuttaa.” Aikamme suuren ajattelijan Matti Nykäsen sanoin, so not. V…..taa ihan suunnattomasti hetken, mutta ei maailma vastoinkäymisiin kaadu niin kauan kun joku ei sairastu vakavasti tai kuole.

Kun menet ostoskeskukseen etsimään itsellesi uutta takkia ja puseroa, tulet takaisin ison vaatekassin kanssa. Kassi on täynnä vaatteita lapsillesi.

Rakkautta on se, kun kuuntelet ekaluokkalaisesi nokkahuiluesitystä, ja vilpittömästi kehut kuinka ihanasti hän soitti.

Itselleen nauraminen on tärkeämpää kuin arvokkuuden säilyttäminen.

Minusta ei tule ikinä ompelijaa. Olen surkea useissa ”naisten hommissa” (protesti tuota ilmaisua vastaan!). Katsokaa kuvaa, I rest my case.