sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Valmistumisia ja ihmeparantumisia

Uskotteko ihmeparantumisiin? En minäkään ennen, mutta pakko kai se on nyt uskoa, koska todistin sellaista tällä viikolla.

Mieheni oli sairas viime viikonloppuna, oli flunssaa ja kurkku kipeä. Hänellä oli sitten opiskelijoiden pikkujoulut risteilyn merkeissä torstaina, sinne kuitenkin oli pystynyt lähtemään (olipa yllätys… ;). En onneksi ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea risteilyllä on tapahtunut, mutta sen tiedän että siellä tuskin on kahvikupposen äärellä keskusteltu presidenttiehdokkaista ja euron kriisistä. Kotiin tullessaan mies on taas ollut NIIN kipeä, ettei ole pystynyt tekemään yhtään mitään, ja äänikin on mennyt. Kumma sattuma että ääni meni risteilyllä, mutta johtuu kuulemma kuitenkin vain ja ainoastaan flunssasta. Hmm…

Pikkuisen voisi ärsyttää, mutta koska mies sai viikolla kasvatustieteiden kandin paperit, säästän mussutukset johonkin parempaan ajankohtaan. Onneksi mussutuksia voi varastoida niin voi sitten joku kerta kilahtaa oikein kunnolla. Meidän piti mennä Jufun buffettiin syömään kiinalaista ja sushia, mutta sekin jää nyt väliin. Kannattaa muuten käydä Jufussa vaikkei se mikään gourmetpaikka olekaan, koska hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan. (http://www.jufu.fi/buffee.html)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti