Opettajanretku

Olimme tänään mieheni kanssa ekaluokkalaisen typsymme vanhempainvartissa, typsyllä on mennyt tosi hyvin koulussa mistä olemme erittäin iloisia. Hänellä on aivan ihana luokanope, toisin kuin veljellään, jolla ensimmäisten kolmen vuoden vaihtui ope JOKA IKINEN lukukausi, joskus kesken lukukauden. Monikaan opettajista ei ollut pätevä. Vieläkin pistää vihaksi, mutta se hyvä puoli tuossakin oli, että luokka hitsautui todella lujasti yhteen eikä siellä esiintynyt kiusaamista. Mutta mitäpä muutakaan, lapset turvautuivat toisiinsa kun ei ollut aikuista kehen tukeutua. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa (ennen kuin pääsen kunnolla vauhtiin =).

Onnistuimme vanhempainvartissa ihan viime metreille saakka vaikuttamaan melkein selväjärkiseltä ja asialliselta perheeltä, mutta sekin kulissi sitten romahti. Olimme jo pukemassa päälle, kun tuli puhetta että mieheni opiskelee ja asuu nyt neljättä vuotta toisella paikkakunnalla, opinnot ovat (THANK GOD!) jo loppusuoralla. Opettaja erehtyi kysymään mitä mieheni opiskelee, jolloin mieheni itselleen ominaiseen tyyliin vastasi, että ”Mustakin tulee jonkunnäköinen opettajanretku”. Opettaja meni ihan punaiseksi ja totesi, että ”Nyt pistit pahan”. Toivottavasti hän tarkoitti sitä että mies on kohta kollega eikä tuota retkuosuutta… Siis voi hävetys, taas! Meillä vitsaillaan (ja kettuillaan =) paljon kotona, eikä aina ulkomaailmassa suodatin pelaa. Onneksi ei tarvitse olla opettajanhuoneessa kuuntelemassa mitä meistä puhutaan. 


(Itsehän en ikinä mitään sammakoita suustani päästele.)